Ympäristönsuojelulaki, MMVK

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 214/2013 VP) uudeksi ympäristönsuojelulaiksi, 18.2.2014

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) lausuu hallituksen esityksestä uudeksi ympäristönsuojelulaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta seuraavaa.

Esityksellä ajanmukaistettaisiin ympäristönsuojelulaki vastaamaan Euroopan unionin uudistunutta lainsäädäntöä ja perustuslain säännösten kehittynyttä tulkintaa.
Esitykseen sisältyisi turvetuotannon sijoittumista ohjaava säännös, jonka mukaan turvetuotanto on sijoitettava niin, että siitä ei aiheudu toiminnan sijoituspaikalla valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävän luonnonarvon tuhoutumista. SVK:n lausunnossa tarkastellaan soiden merkitystä kalakannoille ja turvetuotannon vaikutuksia kalakantoihin ja vapaa-ajankalastukseen.

1. Soiden merkitys kalakannoille
Soilla on kalojen elinympäristön kannalta useita suotuisia vaikutuksia.
Luonnontilaiset suot ja suot, joiden vesitalous mahdollisista ojituksista huolimatta on pysynyt luonnontilaa vastaavana, toimivat alapuolisten vesistöjen vesivarastoina, jotka tasoittavat sekä tulvahuippuja että takaavat kohtuullisen vesimäärän alapuolisissa vesistöissä myös kuivina aikoina.
Näin ne vähentävät tarvetta rakentaa tulvasuojelun tarpeisiin tekoaltaita, jotka heikentäisivät veden laatua ja tuhoaisivat monien vaelluskalojen lisääntymisympäristöinä tärkeitä virta- ja koskipaikkoja ja estäisivät niiden pääsyn mahdollisesti säilyneille kutualueille.
Suot suodattavat valuma-alueilta vesistöihin tulevista vesistä humus- ja kiintoaineita ja pidättävät osan huuhtoutuneista ravinteista. Näin ne vähentävät vesien ravinnekuormitusta ja vesistöihin joutuvan orgaanisen kiintoaineen määrää.
Turvetuotannon ympäristölupaa harkittaessa tulisi ottaa huomioon myös suoalueen merkitys kalojen hyvän elinympäristön ja vesipuitedirektiivin tavoitteena olevan vesistön hyvän tilan ylläpitäjänä.

2. Turvetuotannon vaikutukset kalakantoihin ja kalastukseen
Turvetuotanto heikentää tuotantoalueiden alapuolisten virtavesien kalakantoja. Se liettää lohikalojen lisääntymisympäristöjen, jokien koski- ja virtapaikkojen pohjia ja haittaa siksi mädin kehittymistä. Pohjien liettyminen ja kiintoainekuormitus muuttavat pohjaeläimistön koostumusta lohikalojen ravintona epäedulliseen suutaan heikentävät siten poikasten kasvua.
Kiintoainekuormitus ja turvetuotantoalueilta tuleva hapan vesi heikentävät myös rapukantoja.
Järvissä ja lammissa turvetuotantoalueilta tuleva kiintoaine- ja humuskuormitus tummentaa veden väriä ja vähentää valon määrää vesistöissä. Sen seurauksena vesistön perustuotanto pienenee, mikä lopulta näkyy myös kalakantojen tuoton pienentymisenä.
Huono näkyvyys vaikeuttaa useimpien petokalojen saalistusta ja hidastaa niiden kasvua turvetuotannon kuormittamissa vesistöissä.
Turvetuotantoalueilta tuleva kiintoaines kertyy lopulta järvien ja lampien pohjille paksuiksikin turvepatjoiksi, jotka vaikeuttavat useimpien pohjakalojen menestymistä ja kalojen kutua. Pohjalle kertynyt orgaaninen aines kuluttaa hajotessaan happea ja saa aikaan talvisin happikatoja, jotka tuhoavat kalakantoja.
Kalastuksessa turvetuotannon haitalliset vaikutukset näkyvät saaliin ohella erityisesti verkkojen lisääntyneenä limoittumisena, mikä on hyvin tyypillistä useimmille turvetuotantoalueiden alapuolisille vesistöille.
Tiedot turvetuotannon haitallisista vaikutuksista kalakantoihin saadaankin pääasiassa haitta-alueilla pitkään kalastaneilta vapaa-ajankalastajilta. Sen sijaan turvetuotannon vaikutuksista kalakantoihin on käytettävissä hämmästyttävän vähän tutkimustuloksia.
Turvetuotannon ympäristölupaa harkittaessa tarvitaan korkeatasoista ja riippumatonta tutkimustietoa turvetuotannon vaikutuksista kala- ja rapukantoihin ja siksi eduskunnan tulisi hyväksyessään ympäristönsuojelulain uudistuksen edellyttää, että vaikutuksista kalakantoihin tehdään tieteelliset kriteerit täyttävä selvitys.

3. Turvetuotannon sijoittaminen (13 §) ja kalakannat
Suuri osa turvetuotannon vesistökuormituksesta syntyy turvetuotantoalueita perustettaessa ojituksen ja tuotantoalueiden kuivatuksen seurauksena sekä itse turvetuotannon aikana. Suurimmillaan kuormitus on yleensä turvetuotantoalueen perustamisen, peruskuivatuksen aikana.
Kalakantojen kannalta on hyvä, että säännös ohjaa turvetuotantoa jo ojitetuille ja kuivatuille alueille (luonnontilaluokittelun 0-2 luokan suot), jolloin tuotantoalueen perustamisesta johtuva humus- ja kiintoainekuormitus jää vähäisemmäksi.
Välttämättä kaikki luonnonarvonsa menettäneet suot eivät kuitenkaan ole valmiiksi ojitettuja tai kuivattuja ja niiden vesistökuormitus turvetuotanto-aluetta perustettaessa on yhtä suuri kuin tuotantoaluetta luonnontilaiselle suolle perustettaessa.
Pykälän 2 momentin perusteluissa todetaan, että 1 momentin estämättä turvetuotantoalue voitaisiin sijoittaa myös esimerkiksi luonnontilaluokituksen mukaiselle 3 luokan suolle. Kyseessä useimmiten olisi suoalue, jolle tuotantoalueen perustaminen aiheuttaisi vastaavan vesistökuormituksen kuin luonnontilaiselle suoalueelle perustettava tuotantoalue. Muutoinkin 2 momentin perusteluista voi seurata, että sijoittamispykälän ohjausvaikutus ka-lakantoja hyödyttävällä tavalla jää toivottua vähäisemmäksi.
Sijoittamispykälän rajoittaminen koskemaan vain luonnontilaluokitukseltaan luokkien 3-6 soita arvioidaan nopeuttavan nykyistä lupamenettelyä. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että sijoittamispykälän osalta parhaiten turvetuotantoon soveltuvien 0-2 luokan soiden osalta turvetuotannon ympäristönsuojelulle asetettavia vaatimuksia vastaavasti helpotettaisiin.
SVK pitää kannatettavana, että turvetuotannon sijoittamista ohjataan lakiesityksen mukaisesti luonnontilaltaan jo muutetuille suoalueille, joilla turvetuotannon perustaminen aiheuttaa mahdollisimman vähän lisäkuormitusta ympäröiviin vesistöihin.

4. Turvetuotannon vesiensuojelu ei ole riittävää
Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmiä on viime vuosina kehitetty ja esimerkiksi pintavalutusmenetelmillä on saatu lupaavia tuloksia. Niiden toimintaan liittyy yhä suuria epävarmuuksia ja esimerkiksi tulvahuippujen aikana niiden kapasiteetti ei riitä turvetuotantoalueilta valuvan veden käsittelyyn.
Turvetuotannon lupaehtoja ja valvontaa tulisikin nykyisestään tiukentaa. Lukuisat turpeenoton kuormittamat ruskeavetiset järvet ja joet olisivat kunnoltaan vähintään hyviä, mutta nykyisen kuormituksen ansiosta niiden ekologinen tila jää korkeintaan tyydyttäväksi.