Valtion talousarvio -15, VVVK

Lausunto hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2015, maa- ja metsätalousministeriön hallinnon pääluokka/ kalatalous, 2.10.2014

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on tutustunut esitykseen valtion talousarvioksi vuodelle 2015 sen kalastusta koskevilta osilta ja esittää lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa.

YLEISTÄ
Kaikesta suomalaisten syömästä kotimaisesta kalasta 50% on vapaa-ajankalastajien pyytämää. Loppuosa kotimaisesta kalasta tulee RKTL:n selvityksen mukaan kalankasvattajilta ja ammattikalastajilta.
Vuonna 2012
– vapaa-ajankalastajien kalasaalis oli 24,5 miljoonaa kiloa ja sen arvo 51 miljoonaa euroa ja rapusaalis 2,5 miljoonaa kappaletta, arvoltaan kuusi miljoonaa eroa,
– ammattikalastuksen saalis oli 133 miljoonaa kiloa ja arvo 36 miljoonaa euroa, ja
– kalanviljely tuotti 12,7 miljoonaa kiloa, arvoltaan 44,6 miljoonaa euroa.

Vapaa-ajankalastus on siis merkittävin kalatalouden osa-alue myös saaliin arvolla mitattuna, puhumattakaan sosiaalisesta, kansantaloudellisesta tai kansanterveydellisestä merkityksestä. Ilman vapaa-ajankalastajia pääosa uusiutuvista kotimaisista kalakannoista jäisi hyödyntämättä.

Vuoden 2015 talousarvioesityksessä vapaa-ajankalastuksen kehittämiseen talousarvio osoittaa varoja kalastuksen harrastajilta veroluontoisina kalastuksenhoitomaksuina kerättävistä 6,273 M€.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mielestä on – ottaen huomioon vapaa-ajankalastuksen sosiaalinen, kansantaloudellinen ja kansanterveydellinen merkitys – perusteltua, että myös vapaa-ajankalastuksen edistämistä tuettaisiin ammattikalastuksen tavoin suoraan valtion budjettivaroilla.

KALASTUKSENHOITOMAKSUVARAT
Kalastuksenhoitomaksuina kertyneet varat käytetään kalavesien omistajille maksettaviin korvauksiin, kalastusaluetoimintaan, kalastusalan järjestöjen toimintaan, kalatalouden edistämiseen sekä valtiolle maksun kannosta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Kalastusalan järjestöjen toiminta-avustukset
Kalatalouden neuvontajärjestöistä päävastuun vapaa-ajankalastajien, erityisesti lasten ja nuorten kalastusharrastuksen ylläpitämisestä ja kasvattamisesta kantaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK), jonka maankattava kalaseuraverkko antaa siihen hyvät edellytykset.

Nykyinen neuvontajärjestöjen toiminta-avustusten jakosuhde ei vastaa neuvontatarvetta. Nykyisin SVK:n osuus on yksi kolmasosa jaettavista varoista. Pääosa toiminta-avustuksesta menee kalavesien omistajien neuvontaan. Jakosuhteen tarkistamista on edellytetty jo MMM:n valtakunnallisessa vapaa-ajankalatalouden kehittämisohjelmassa vuosille 2001-2010 sekä kalastusalan neuvontajärjestöjen arvioinnissa vuonna 2006 (RKTL:n julkaisu 79/2006). RKTL:n tekemien tutkimusten mukaan on selkeästi osoitettu, että SVK:n kalastuksenhoitomaksuvaroista rahoitettava toiminta oli huomattavan laajaa.

SVK esittää, että vuoden 2015 talousarviossa molemmille neuvontajärjestöille osoitetaan samansuuruiset osuudet neuvontajärjestöjen toimintaan osoitetuista määrärahoista. Neuvontatarpeen ja toiminnan vaikuttavuuden mukainen jakosuhteiden tarkistus parantaisi vapaa-ajankalastajien neuvontaa, lisäisi aktiivikalastajien määrää ja kalastuksenhoitomaksuvarojen kertymää.

Kalavesien omistajille maksettavat korvaukset
Vajaa neljännes kalastuksenhoitomaksuvaroista jaetaan vesialueen omistajille korvauksena kalavesien käytöstä ongintaan ja pilkintään. Tämä on seurausta vuoden 1993 kalastuslain muutoksesta, jolla kalastuksenhoitomaksuun yhdistettiin läänikohtainen pilkintäkortti. Vuoden 1996 kalastuslain muutoksessa onginnasta ja pilkinnästä tehtiin maksuttomia jokamiehenoikeuksia, joiden käyttö ei rasita kalakantoja eikä edellytä kalavesien hoitoa.

SVK esittää, että kalastuksenhoitomaksuvaroja ei enää käytettäisi perusteettomiin omistajakorvauksiin, vaan varat tulisi osoittaa muihin kalastuslain 91§:n mukaisiin kalataloutta edistäviin tarkoituksiin.