Vastine Tenojoen kalastussääntöön liittyvässä asiassa, 6.11.2009
TE -keskus on vastineessaan todennut, että Tenojoen kalastussäännöstä tehdyn sopimuksen 7. artiklan 3. kohdan norjankielinen versio kuuluu ”antall stenger pr. dogn”. Kieliversiot ovat sisällöltään erilaisia siten, että suomenkielinen versio tarkoittaa vapakalastuslupien määrää vuorokaudessa ja norjankielinen vastaavasti vapojen määrää vuorokaudessa. SVK:n näkemyksen mukaan molempien kieliasujen tarkoituksena on säännellä vapakalastuslupien määrää. Norjassa ?antall stenger? viittaa tavallisesti joelle myytävien kalastuslupien lukumäärään. Artiklassa tarkoitetun rajoitusvallan kohteena ei säännöstä valmisteltaessa ole voinut olla venekalastuksessa käytettyjen vapojen määrä, vaan alueelle myytävien kalastuslupien kokonaismäärä. Koska delegointiin perustuva säädösvalta on tässä tapauksessa paikallisella tasolla ministeriötason alapuolella, toimivaltasäännöstä on lisäksi tulkittava suppeasti, eli nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa rajoitetumman tulkintavaihtoehdon tarjoavan suomenkielisen säännöksen pohjalta. Sopimuksen kielellisiä eroavuuksia ei kansalaisia sitovasti voida poistaa Lapin TE -keskuksen ja Finmarkin maaherranviraston välisissä neuvotteluissa. Myös perustuslain 80 §:n 2 momentin säännöksen sanamuoto ja perustuslakivaliokunnan vakiintunut tulkintakäytäntö delegointia koskevissa tulkintatilanteissa puhuvat kantelussa esitetyn mukaisesti suppean tulkinnan puolesta. Alueviranomainen ei voi väistää vastuutaan vetoamalla toimivallan puutteeseen Tenojoen sopimuksen ja muun lainsäädännön välisten suhteiden osalta. Julkisen vallan käyttäjällä tulee olla aina viime kädessä eduskunnan säätämään lakiin palautettavissa oleva toimivaltaperuste. Epäselväksi asiassa on myös jäänyt, onko päätös tehty Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä tehdyn sopimuksen 7 artiklan edellyttämän määräajan jälkeen, ja siis myöhään.
TE -keskus katsoo, että vastuullisen kalastuksen säätelyn lähtökohdaksi Tenojoella ei voida ottaa SVK:n kantelussa esittämää lohen kokonaissaalista ja eri kalastajaryhmien pyydystämää osuutta siitä. Kun veneestä kalastavien saaliin osuus Tenojoella rajoittuu alle 25 prosenttiin kokonaissaaliista, on kuitenkin selvää, että kohdistamalla rajoituksia tähän prosentuaaliseen saalisosuuteen sääntely ei voi johtaa haluttuun lopputulokseen. TE -keskus vetoaa siihen, että Norjan muilla lohijoilta veneessä sallittavien vapojen enimmäismäärä on enintään 2 kpl. On kuitenkin huomattava, että kyseisillä joilla, kuten Namsen, ei harjoiteta muuta kuin vapakalastusta. Vaparajoituksen ohessa näillä joilla ei ole myöskään vuorokautisia kalastusrajoituksia. Vaparajoituksen ohessa kalastusta sääntelee ainoastaan rajoitettu kalastuslupien määrä ja nykyisin myös saalisrajoitus. Virkistyskalastajien aloitteesta toteutettu meripyynnin sääntely Keski-Norjan vuonoissa ja saalisrajoitukset ovat nopeasti johtaneet lohikantojen elpymiseen kyseisillä joilla. Saalisrajoituksia ja lohien vapauttamista pidetään nykyään itsestäänselvyyksinä modernissa Atlantin lohen virkistyskalastuksessa. Saaliinjaon periaatteisiin perustuva sääntely estää osaltaan kalastuskulttuurin kehittymistä ja lohen suojelua Tenojoen alueella. Epäjohdonmukaisten ja syrjivien rajoitusten korvaaminen kalastuskauden lyhentämisellä tai saalisrajoituksilla ohjaisi virkistyskalastusta kohti kehittyneempää kalastuskulttuuria, mikä viime kädessä johtaisi myös tehokkaampaan lohen suojeluun.
TE -keskuksen mukaan vuoden 2009 kalastuskaudelta turistikalastajilta ja alueen matkailuyrittäjiltä saatu palaute vaparajoituksesta on ollut positiivista. Tosiasiassa Tenojoen soutukalastajien määrä on romahtanut kesällä 2009. Merkittävänä tekijänä kävijämäärän vähenemisessä on ollut syrjivänä pidetty vaparajoitus.
TE ?keskuksen näkemys siitä, että SVK olisi lausunnossaan kannattanut vaparajoituksen asettamista on virheellinen. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esitti suositusta vaparajoitukseksi, koska vaparajoituksen asettaminen lain tasoisella säädöksellä ei ole mahdollista.