SVK:n kommentit rahoitusjaoston muistioon

Kommentit kalastuslain kokonaisuudistuksen rahoitusjaoston muistioon rahoituksen perustehtävistä ja kalatalouden vaihtoehtoisista rahoitusmalleista. 5.9.2009

1) RAHOITUKSEN PERUSTEHTÄVÄT

Rahoituksen perustehtävät on luettelonomainen selvitys siitä, mihin erilaisiin käyttötarkoitukseen kalastuksenhoitomaksuvaroja tällä hetkellä käytetään. Se ei sisällä kalatalouden nykytilanteen kuvausta tai arviota tulevasta kehityksestä. Tämä olisi kuitenkin välttämätön perusedellytys tarkasteltaessa eri rahoitusmalleja ja niiden tuottamien resurssien käyttöä luotaessa edellytyksiä kalavarojen kestävälle käytölle ja hoidolle sekä muille kalastuslain edellyttämille toimille.

On oletettavaa, että myös tulevaisuudessa kalatalouden rahoituksen perusominaisuuksia tulee olemaan käytettävissä olevien varojen niukkuus. Tästä syystä tarvitaan arvio eri toimenpiteiden tärkeydestä ja kustannustehokkuudesta suhteessa varojen käytölle asetettuihin tavoitteisiin. Tehdyn arvion pohjalta on myös selvitettävä, mitkä ovat ensisijaisia perustehtäviä, joita valittavalla rahoitusmallilla toteutetaan.

Varojen kohdentaminen todellisiin perustehtäviin edellyttää myös arviota siitä, mitkä luetellut perustehtävät ei lainkaan palvele rahoitukselle asetettavia tavoitteita ja mitkä mahdollisesti tulisi rahoittaa muilla keinoin kuin valittavalla kalatalouden rahoitusmallilla.

Rahoitusmallin kannalta olennaista on jonkinlainen arvio tarvittavasta vuotuisesta rahakertymästä.

Luetteloon rahoituksen tehtävien asiakokonaisuuksista Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittää seuraavat kommentit:

Luetteloon tulee lisätä kalastusharrastuksen edistäminen. Monet luettelossa esitetyt asiat toki tukevat kalastusharrastusta, mutta kalastusharrastuksen suosion ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii määrätietoista työtä kalastusta harrastavien ja kalastamattomien kansalaisten parissa, eri kalastusmuotojen opettamista, kalan oikeaa talteenottoa tai vapauttamista, käsittelyä ja ruuaksi valmistamista jne.
Kalastuksen tulevan rahoituksen, vapaa-ajankalastuksen kansantaloudellisten ja terveydellisten hyötyjen ja kalavarojen kestävän käytön kannalta se on rahoituksen tehtäväkokonaisuuksista tärkein ja sellaisena myös esitettävä.

Luettelosta tulee poistaa onginnasta ja pilkinnästä maksettavat omistajakorvaukset, jotka muuttuivat perusteettomiksi kalastuslain uudistamisen yhteydessä vuonna 1996, jolloin onginnasta ja pilkinnästä tehtiin maksuttomia jokamiesoikeuksia.
Kalastuksen valvonta hoidetaan joko valtion viranomaisten toimesta tai se on vesialueen omistajan ja/tai kalastusoikeuden haltijan tehtävä, eikä siihen tulee käyttää kalastuksen harrastajilta kerättäviä veroluonteisia maksuja.
Mahdolliset kalastajista kerättävät rekisterit tulee käyttötarkoituksesta riippuen rahoittaa muista joko kansallisista tai EU -varoista eikä niihin tulee käyttää kalastuksen harrastajilta kerättäviä veroluonteisia maksuja.

VAIHTOEHTOISET RAHOITUSMALLIT
Rahoitusmallien arviointia vaikeuttaa se, että missään ei ole määritelty tavoitteena olevaa rahakertymää. Toinen arviointia vaikeuttava tekijä on se, että yhdessä malleista on yhdistetty kalatalouden rahoitukseen kerättävä veroluontoinen maksu ja kalastuslupa (yhden kortin malli), jolloin ei oteta kantaa pelkästään rahoitus-, vaan samalla myös lupajärjestelmään.

Vaihtoehtoisten rahoitusmalleja arvioitaessa tärkeitä kriteerejä ovat niiden
– vaikutukset kalastusharrastuksen suosioon ja sen lisäämiseen,
– yksinkertaisuus ja ymmärrettävyys,
– käyttäjäystävällisyys: maksamisen helppous ja käyttöajan joustavuus (lyhytaikaiset luvat) sekä
– kustannustehokkuus ja vähäinen valvontatarve.

Kalastusharrastuksen suosio perustuu vahvan perinteen ohella maksuttomiin yleiskalastusoikeuksiin ja toimivaan, kohtuuhintaiseen viehekalastuksen yleiskalastusoikeuteen. Nuorten ja 65 vuotta täyttäneiden vapauttaminen sekä läänikohtaisen viehekalastuksen lupamaksusta että kalastuksenhoitomaksuverosta luo hyvät edellytykset kalastusharrastuksen aloittamiseen nuorella iällä ja sen jatkamiseen vielä työvuosien jälkeenkin.
Kalastusharrastuksen ylläpitämisen kannalta erityisen heikkoja vaihtoehtoja ovat
– esitys nykyisen järjestelmän muuttamisesta ns. asiakaspohjaa laajentamalla (nuoret ja eläkeläiset sekä muut kalastustapahtumaan osallistuvat kalastuksenhoitomaksuvelvollisiksi) ja
– yhden kortin malli, jossa kortin hinta on korkea, onginta ja pilkintä maksullisia oikeuksia ja eläkeläiset maksuvelvollisia.
Ne tulisivat voimakkaasti vähentämään kalastusharrastusta ja maksun maksajien määrää.
Kalastusharrastuksen ylläpitämisen kannalta paras malli on budjettimalli, joka nostaa kalastusharrastuksen muiden kansanterveyttä edistävien luontoliikuntamuotojen rinnalle. Väestön ikääntymisestä huolimatta se luo parhaat edellytykset myös kalatalouden rahoitukselle.

Yksinkertaisin maksajan kannalta on järjestelmä, jossa maksu maksetaan vain luvasta kalastaa. Se, että kalastusluvan lisäksi on erikseen maksettava veroluonteinen kalastuksenhoitomaksu näyttää olevan vaikeasti ymmärrettävä asia.
Yksinkertaisin ja ymmärrettävin malleista on budjettivaihtoehtomalli, johon liittyy maksuttomien ja maksullisten yleiskalastusoikeuksien lupajärjestelmä. Myös kiinteistövero- ja kalastusvälineveromallit poistaisivat erillisen kalastuksenhoitomaksun, vaikka vero lopulta palautuisi kalastuksen harrastajien maksettavaksi kalastuslupien ja -välineiden hinnoissa.
Yksinkertainen on myös yhden kortin mallin, mutta vain yhdellä vavalla ja vieheellä harjoitettavan viehekalastuksen osalta. Muilta osin se joko säilyttää nykyisen tilanteen (esimerkiksi verkkokalastus, vetouistelu, joiden perusmaksut nousevat) tai palauttaa jo poistetun tarpeettoman lupien hankinnan (onginta ja pilkintä).

Käyttäjäystävällisimpiä ovat budjetti-, kiinteistö- ja kalastusvälineveromallit yhdistettynä laajoihin maksuttomiin ja maksullisiin yleiskalastusoikeuksiin.
Nykyjärjestelmään ehdotetut maksamistapojen moninaistaminen ja käyttöajan joustot tekevät siitä käyttäjäystävällisemmän, mutta eivät poista ongelmaksi koettua erillistä kalastuksenhoitomaksua.
Yhden peruskortin malli ei ole käyttäjäystävällinen, koska siinä kalastusalueen laajuudesta riippumatta on lunastettava lupa koko valtakunnan alueelle. Muille kuin yhdellä vieheellä koko valtakunnassa kalastaville se ei tuo parannusta nykytilanteeseen ja on onginnan ja pilkinnän kannalta nykytilannetta heikompi.

Kustannustehokkain ja valvontatarpeen vähentämisen kannalta paras malli on budjettimalli.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mielestä paras rahoitusmalli voidaan rakentaa budjettirahoituksen pohjalle. Kuten rahoitusjaoston arviossa todetaan, malli saattaisi lisätä kalastajien määrää. Sen lisäksi se on yksinkertaisin, ymmärrettävin ja käyttäjäystävällisin samalla kun se on kustannustehokas ja vähentää valvonnan tarvetta.
Budjettimallin toteuttamiskelpoisuutta voitaisiin parantaa selvittämällä kiinteistö-, kalastusvälineveron ja muiden vastaavien verojen mahdollista käyttöä osana kalatalouden rahoitusta.

Mikäli myös tulevaisuudessa kalastuksen harrastajilta kerätään erillinen harrastevero (kalastuksenhoitomaksu tai vastaava), sitä ei tule yhdistää osaksi esimerkiksi viehekalastusmaksua. Tästä huolimatta maksutavat tulee järjestää niin, että sekä veroluonteisen maksun että yleiskalastusoikeuksista maksettavan maksun maksaminen yhdellä maksusuorituksella on mahdollista.

TÄYDENTÄVÄ VAIHTOEHTO MAKSUJEN JA LUPAMAKSUJEN KERÄÄMISEEN
Väestön ikärakenteen dramaattinen muutos pakottaa julkisen hallinnon kehittämään radikaaleja uusia muotoja, joilla lisätään merkittävästi terveysliikuntaa ja kansalaisten omatoimisuutta itsensä, perheen ja muiden ihmisten fyysisen ja henkisen kunnon ylläpidossa. Valtion omaa hallintoa on purettava ja tehtäviä siirrettävä yhteisöllisyyttä edistäen järjestöille silloin, kun tämä tukee yleisesti hyväksyttäviä tavoitteita. Kalastusharrastuksen määrä ja tätä kautta luonnossa liikkumisen kansallisen kulttuurin edistäminen ovat paljon tärkeämpiä tavoitteita kuin muutaman kymmenen euron vuosittaiset maksut.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittää tutkittavaksi mahdollisuutta, että järjestö keräisi ja tilittäisi valtiolle jäsentensä puolesta mahdollisen kalastuksenhoitomaksun ja yleiskalastusoikeuksista maksettavan maksun.
Todisteena maksun suorittamisesta olisi järjestön voimassaoleva jäsenkortti. Maksun suuruus porrastettaisiin voimakkaasti näin kerättävien maksujen määrän mukaan.
Vastaava mahdollisuus tulisi luonnollisesti tarjota myös muille kalastusharrastukseen ja luontoliikuntaan liittyville valtakunnallisille järjestöille.
Vaihtoehto vähentäisi maksujen keräämisestä aiheutuvia kustannuksia ja tehostaisi maksujen ja lupien markkinointia sekä ennen kaikkea lisäisi kalastusharrastusta. Myöskään sen teko ei ole mahdollista ilman edellä mainittua nykytilanteen kuvausta, arviota tulevasta kehityksestä ja eri toimenpiteiden kustannustehokkuudesta ja tarpeesta suhteessa asetettaviin tavoitteisiin.