Silakan litkaus on suosittua Kristiinankaupungissa. Kuva: Juha Ojaharju.
Jos perinteisen äitienpäiväbrunssin haluaa vaihteeksi nauttia raikkaassa ulkoilmassa, Suomen Vapaa-ajankalastajien mukaan yksi hyvä vaihtoehto on ottaa eväät mukaan ja lähteä silakkaa litkaamaan. Hyviä silakkapaikkoja löytyy usein rakennetusta kaupunkiympäristöstä, kuten silloilta ja laitureilta.
Silakkaa voi uida rantojen lähelle runsaasti jo huhtikuun lopulla. Etelä ja lounaisrannikolla silakkaparvet ovat yleensä suurimmillaan toukokuun alkuviikkoina, pohjoisempana hieman myöhemmin. Silakka kutee rannikolla kovapohjaisille rannoille, ja parhaimmille apajille kerääntyy usein suuria määriä kaikenikäisiä kalastajia niitä narraamaan.
Yleensä silakkaa kalastetaan litkalla, joka koostuu yksinkertaisimmillaan siimaan kiinnitetyistä koukuista ja sen päähän sidotusta painosta. Litka puolestaan kiinnitetään virvelin siimaan ja heitetään kaloja pyytämään. Jos silakka ui tarpeeksi lähellä kalastajaa, niin pitkällä onkivallakin pärjää.
Peruslitkoja saa ostettua valmiina kalastustarvikeliikkeistä, mutta sellaisen voi itsekin tehdä. Itse tehtyyn litkaan monet lisäävät kaikenlaisia lisähoukuttimia kalojen päänmenoksi. Esimerkiksi koukkujen alapuolelta saattaa löytyä jopa vilkkuvalo.
Yleensä mitään erikoiskikkoja ei kuitenkaan tarvita, vaan kirkaskylkiset silakat iskevät ahnaasti litkan pelkkiin kirkkaisiin koukkuihin, joihin ei siis tarvitse laittaa mitään syöttiä. Yhdellä nostolla kaloja voi tulla koukkujen määrästä riippuen jopa kymmenkunta kappaletta kerralla.
Silakan litkaus on suosittua Kristiinankaupungissa. Kuva: Juha Ojaharju.
Itse pyydetty silakka on gourmet-ruokaa
Itse litkattu silakka on varmasti tuoretta ja siten todellista gourmet-ruoan raaka-ainetta. Silakka on myös terveellistä, sillä rasvaisena kalana se sisältää runsaasti sydänterveyttä edistäviä omega3-rasvahappoja.
Silakoita voi syödä hyvällä mielellä myös siksi, että niiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat alentuneet selvästi 2000-luvulla, eikä alle 17-senttisillä silakoilla ole enää asetettu mitään syöntirajoituksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaan sitä suurempia silakoita lasten, nuorten ja hedelmällisyysiässä olevien olisi hyvä syödä vain korkeintaan pari kertaa kuukaudessa.
”Hyvä käytäntö on valita ruoaksi pienet ja keskikokoiset silakat, koska niissä ruodotkin ovat pienempiä ja pehmeämpiä kuin isoissa lajitovereissa”, Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju neuvoo.
Edullinen harrastus
Pääsiassa kevääseen ja joissain paikoin myös syksyyn ajoittuva silakan pyytäminen on myös edullista puuhaa.
”Valmiin silakkalitkan saa kaupasta 2–5 eurolla, eikä silakanlitkaajan tarvitse maksaa valtion kalastonhoitomaksua, jos kalastaa yhtä vapaa käyttäen. Silakan litkaamiseen ei myöskään tarvita mitään kalastuspaikkakohtaista lupaa”, Ojaharju kertoo.
Hyviä ja suosittuja litkauspaikkoja löytyy eri puolilta Suomen rannikkoa. Esimerkiksi Helsingissä Lauttasaaren sillalta saadaan silakkaa sekä keväällä että syksyllä. Vaasassa silakanlitkaajat puolestaan kansoittavat Raippaluodon sillan ja Kristiinankaupungissa narrataan silakoita satamalaiturilta. Lisäksi silakkaa litkataan monilla rannikon kalapaikoilla veneestä.
Lisätietoja: Suomen Vapaa-ajankalastajat
kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050, juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi
tiedottaja Jaana Vetikko, puh. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 450 seurassa toimii yhteensä noin 32 000 kalastuksen harrastajaa.
Cookie | Kesto | Kuvaus |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |