Metsähallituksen maksut

 

Lausunto luonnoksesta maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi
eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksusta,
3.11.2008

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) edustaa
suomalaisia järjestäytyneitä vapaa-ajankalastajia. Lausuntonaan SVK esittää
kunnioittaen seuraavaa.

Esitykseen on sisällytetty laaja kalastuslupien kirjo, mikä
palvelee hyvin monipuolista suomalaista vapaa-ajankalastusta ja sen
säilyttämistä sellaisena myös tulevina vuosina. Erityisen tyytyväinen SVK on
siihen, että lupien hinnoittelussa huomioidaan nuoret. Keskusjärjestö yhtyy
perusteluihin, joiden mukaan ”hinnoittelulla pyritään tutustuttamaan nuoret
luontoon ja luonnossa liikkumiseen sekä ylläpitämään maamme perinteistä
metsästys- ja kalastuskulttuuria.”

Onnistuneena ja toimivana ratkaisuna Suomen
Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö pitää myös matkapuhelimella haettavaa
kalastuslupaa (mobiililupa), joka vastaa hyvin kalastavien kansalaisten
tarpeita.

Metsähallituksesta annetun lain mukaan sen tuotteet ja palvelut
hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein ja liiketoimintaa rajoittavat valtion
maiden ja vesialueiden käytölle annetut yhteiskunnalliset velvoitteet.
Metsähallituksen myöntämät kalastusluvat katsotaan hallintopäätöksiksi, joista
kannettavat maksut määrätään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Luonnoksessa MMM:n asiaa koskevaksi asetukseksi
metsähallituksen kalastukseen myöntämät luvat on luokiteltu omakustannusarvon
mukaisiin, omakustannusarvoa alempiin ja maksuttomiin julkisoikeudellisiin
suoritteisiin sekä liiketaloudellisin perustein hinnoiteltaviin
suoritteisiin.

Omakustannusarvon mukaisia lupia ovat vapaa-ajankalastajille
tarkoitetut valtakunnalliset vieheluvat ja kalastuspaikkakohtaiset seurueiden
vieheluvat sekä pyydysyksikkömaksut.
Omakustannusarvoaan
alempaan maksuluokkaan kuuluvat valtakunnalliset alle 18 -vuotiaille
(nuorisokalastuslupa) tarkoitetut viehekalastusluvat.
Maksuttomia lupia ovat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa
vakituisesti asuvien kotitarvekalastusluvat valtion vesialueilla.

Liiketaloudellisen perustein hinnoiteltuja
vapaa-ajankalastajien lupia ovat mm. kalastuslupa virkistyskalastuspaikkana
hoidettuun kohteeseen ja kilpailukalastusluvat.
Liiketaloudelliseen hinnoitteluun tulisivat kuuluvaan myös kalaseurojen
kalastusoikeuden vuokraukset valtionmailla.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mielestä esitettyä
luokittelua ja hinnoittelua tulee tarkistaa seuraavasti:

1. Onginta- ja pilkintäkilpailuja koskevat kilpailuluvat tulee
luokitella maksuttomiin suoritteisiin tai niistä voidaan periä enintään luvan
kirjoittamisesta aiheutuvat kustannukset. Onginta ja pilkintä kalastusmuotoina
kohdistuvat yleensä vähempiarvoiseen kalakantaan ja niistä saattaa olla
pikemminkin kalataloudellista hyötyä. Mm. monet osakaskunnat myöntävät jo nyt
tästä syystä ilmaisia lupia kalastuskilpailujen järjestämiseen.

2. Kalastuslupaan virkistyskalastuskohteeseen
(liiketaloudellinen hinnoittelu) tulisi sisällyttää nuorisolupa, jonka
hinnoittelu olisi samantapainen kuin alle 18 -vuotiaille tarkoitetun
nuorisokalastusluvan.

3. Pyyntitehoon suhteutettuna viehekalastajan lupa on
hinnoiteltu liian korkeaksi verrattuna esimerkiksi verkkokalastuslupiin.
Hinnaltaan viehelupa on viisinkertainen verrattuna vuosilupaan yhdelle verkolle.

4. Kalastusoikeuden vuokraus kalaseuroille tai muille
yleishyödyllisille yhteisöille tulisi tehdä liiketaloudellisten periaatteiden
sijaan joko omakustannusarvoaan alemmalla tai omakustannusarvon mukaisella
hinnalla.