Lausunto luonnoksesta luonnonvarakeskusta koskevaksi hallituksen esitykseksi, 19.12.2013
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) edustaa järjestäytyneitä suomalaisia vapaa-ajankalastajia ja esittää lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa.
Maa- ja metsätalousministeriössä toteutetun hankkeen mukaisesti on tarkoitus koota Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tehtävät yhteen tutkimuskeskukseen, nimeltään Luonnonvarakeskus. Lisäksi vuoden 2015 alusta toimintansa alkavaan keskukseen on tarkoitus siirtää maa- ja metsätalousministeriön tietopalveluyksikön (Tike) tehtävät.
Vapaa-ajankalastuksen tutkimus ja Luonnonvarakeskus
Suoraan vapaa-ajankalastukseen kohdistuvaa tutkimusta yhdistettävistä laitoksista on tehty RKTL:ssa ja Metlassa.
RKTL on tuottanut vapaa-ajankalastusta koskevaa tilastotietoa, minkä lisäksi tutkimuslaitoksella on ollut, suhteessa laitoksen koko kalastusta koskevaan tutkimukseen, vähäinen määrä vapaa-ajankalastusta ja -kalastajia käsittelevää tutkimusta.
Metlan vapaa-ajankalastuksen tutkimus on ollut osa sen luonnon virkistyskäyttötutkimusta.
Suhteessa vapaa-ajankalastuksen merkitykseen kalastusalalla on sen tutkimus maa- ja metsätalousministeriön alaisissa tutkimuslaitoksissa on ollut kohtuuttoman vaatimatonta ja riittämätöntä. Vapaa-ajankalastus on sekä luonnonvaran hyödyntäjänä että taloudelliselta merkitykseltään kalastusalan merkittävin sektori, jonka ohjaamiseen ja kehittämiseen vaaditaan nykyistä suurempaa panostamista.
Esitys luonnonvarakeskuksen perustamiseksi ei vahvista vapaa-ajankalastuksen tutkimusta. Pikemminkin on nähtävissä, että sen asema tulee heikkenemään. Tähän viittaa sidosryhmäkuulemisissa esiin tuotu Luonnonvarakeskuksen kehittämisstrategia ja myös luonnos luonnonvarakeskusta koskevaksi hallituksen esitykseksi.
Esityksen mukaan ”Luonnonvarakeskus tuottaisi tilastoviranomaisena ammattikalastusta, vesiviljelyä ja kalatuotteiden markkinoita ja kauppaa kuvaavat tilastot.” Vapaa-ajankalastusta tietoa kokoavista tilastoista ei ole mainintaa, vaikka tarve niille on varmasti ainakin samaa suuruusluokkaa kuin perusteluissa mainituille tilastoille.
Vapaa-ajankalastuksen tutkimus osana uuden Luonnonvarakeskuksen toiminta-ajatusta tai toimialaa jää vähäiseksi.
Esityksen mukaan ”toiminta-ajatuksena on tuottaa lisäarvoa luonnonvaroihin perustuvan elinkeinotoiminnan harjoittamiselle”. Edelleen esityksessä todetaan, että ”Luonnonvarakeskuksen toimialana olisi uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistäminen”.
Mikäli perustettavan Luonnonvarakeskuksen toiminta-ajatukseen ja toimialaan kuuluu vapaa-ajankalastusta koskeva tutkimus, tulee se selkeästi kirjata sekä Luonnonvarakeskusta koskevaan lakiin että sen perusteluihin.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittää tarkasteltavaksi myös vaihtoehtoa, jossa vapaa-ajankalastusta koskeva tutkimus siirrettäisiin osaksi laajempaa luonnon virkistyskäyttöä koskeva tutkimusta, jonka mahdollinen sijoituspaikka voisi olla Suomen ympäristökeskus (SYKE).