Lausunto lohen rannikkokalastuksen kehitystyöryhmän
muistiosta 7.1.2003
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
(SVK) antaa tutustuttuaan viitekohdassa mainitun kirjeen yhteydessä järjestölle
toimitettuun mietintöön lausuntonsa sen kalataloutta koskevista ehdotuksista.
Puuttumatta sen enempää halli- ja norppakantojen säätelyä koskeviin esityksiin
keskusjärjestö kuitenkin korostaa näiden molempien
lajien kuuluvan merialueittemme alkuperäiseen eläimistöön, joten hylkeiden
kohtaamisen ja havainnoinnin luonnossa tulee muodostaa pysyvä osa
vapaa-ajankalastajien samoin kuin muidenkin rannikkomme luonnossa liikkuvien ja
virkistyskäyttäjien kokemaa elämysmaailmaa. Tämän vuoksi maa- ja
metsätalousministeriön ei tule toteuttaa merialueittemme hyljekantojen säätelyä
pelkästään tässä työryhmämietinnössä esitetyistä ja yksinomaan
elinkeinokalatalouteen tahi metsästyspyrkimyksiin liittyvistä tavoitteista
lähtien. Lohenkalastuksen osalta keskusjärjestö esittää lausuntonaan seuraavaa.
Työryhmän mietinnön tavoitteena on rannikon lohenkalastuksen
kehittäminen ja mietinnön mukaan (s. 11) se ”tapahtuu optimaalisella tavalla
siten, että luonnonlohikantojen tila paranee samalla kun istutettujen
lohikantojen hyödyntäminen lisääntyy ja ammattikalastus hyötyy”. Työryhmä on
päätynyt esittämään nykyiseen lohenkalastukseen vaikuttavien suojelutoimien
purkamista heti kuluvasta vuodesta alkaen, vaikka toisaalta mietinnöstä käy
ilmi, että asiaan liittyvä tutkimustoiminta ei ole vielä päättynyt saati ole
johtopäätösvaiheessaan. Näin siis kuluvanakin keväänä on mahdollisuus taas kokea
ns. lohisota, vaikka uusia asiallisia perusteita asetuksen muutoksille ei
löydykään. Kun otetaan huomioon ministeriön asettaman työryhmän yksipuolinen
rakenne, nämä esitykset ovat ymmärrettävissä tätä taustaa vasten. SVK:n
käsityksen mukaan näin ei kyetä luomaan lohipolitiikallemme ajankohtaista
linjaa. Kansallisen lohipolitiikkamme perusteet on tutkittava ja soviteltava
perusteellisesti ennen kuin uusia, edes vähäisiksi arvioituja asetusten
muuttamisia toteutetaan. Lohen arvo, taloudellinen merkitys ja saatavuus ei ole
enää pelkästään merialueittemme ammattimaisesti harjoitetun kalastuksen varassa
ja vain sille merkityksellistä.
Itämeren lohen merkitys suomalaisille
elinkeinokalastajille ei enää ole samaa luokkaa kuin muutama vuosikymmen sitten.
Erityisesti lohen hintataso on pudonnut rajusti viimeisten kymmenen vuoden
aikana. Luonnonlohen hinta noudattelee nykyisin kasvatetun tuontilohen ja
kotimaisen sekä tuodun kirjolohen hintatasoa. Merialueen ammattimaista
kalastusta harjoittavien pyynti suuntautuu nykyisin moneen kalalajiin ja
tuottavimmat pyyntikohteet on useimmilla elinkeinokalastajilla jo muita
kalalajeja kuin lohi rannikkokalastuksen piirissä. On selvää, että paluuta
lohenkalastuksen entisen kaltaisen suhteellisen merkityksen tasolle ei ole. Ei
edes eväleikkaamalla miljoonat lohi-istukkaat velvoiteistuttajien rahoituksella
ja rakentelemalla elinkeinokalastukseen luonnonlohien ”pyydystä ja päästä”-
kalastukseen sopivia uudenlaisia pyyntilaitteita valtion tuelle kuten työryhmä
esittää.
Suomen Itämeren puoleisten säilyneiden luonnonlohijokien
alkuperäiset kalakannat ja vielä vapaisiin lohijokiin Salmon Action
Plan-ohjelman mukaisesti mahdollisesti kotiutuvat lohikannat muodostavat tärkeän
kansallisen luonnonvaran, jolla on huomattavaa aluetaloudellista merkitystä
jokisuilla ja jokivarsilla. Merialueilla ammattimaisen monilajikalastuksen
piirissä jo aikaisemmin esittämistämme syistä lohenkalastuksen merkitys on tässä
suhteessa vähentynyt. Erityisesti näihin kotijokiinsa syönnösvaellukseltaan
palaaviin kaloihin ei tulisi kohdistaa tehokasta ammattimaisesti harjoitettua
kalastusta. Nämä kotijokiinsa palaavat lohet liikkuvat meressä sekaisin
rakennettujen lohijokien velvoiteistutuksista peräisin olevien ja
syönnösvaellukseltaan istutusalueilleen palaavien lohien kanssa. Merialueella
lohenkalastus kohdistuu ja saaliiksi saadaan molempiin ryhmiin kuuluvia lohia.
Tästä sekakalastuksesta on päästävä irti ja siksi lienee yritetty kehittää mm.
työryhmän mietinnössä esitettyä luonnonlohien ”pyydystä ja päästä”- kalastukseen
sopivaa menetelmää. On muistettava, että tähän erotteluun on myös mahdollisuus
päästä luonnonmenetelmällä, koska lohet palaavat kotijokiinsa ja
istutusalueilleen uskollisesti. Velvoitelohienkin talteenotto voisi tapahtua
vasta niiden istutusalueiden eli kotijokien suualueilla ja alimman padon ja
merenvälisellä vielä vapaalla jokialueella. Näin myös olisi mahdollisuus luoda
arvostettu kalastusmatkailukohde tuon rakennetunkin alimmalle osuudelle, joka
voi olla sadoista metreistä kymmeniin kilometreihin.
SVK:n käsityksen
mukaan lohenkalastuksen kehittäminen kestävän kehityksen merkeissä ja
kansallisen lohipolitiikkamme rakentaminen vaatii siis paljon nykyistä
monipuolisempaa tarkastelua eikä tässä mietinnössä esitettyjä lohenkalastusta
ohjaaviin säännöksiin esitettyjä muutoksia ole aihetta ryhtyä toteuttamaan. Maa-
ja metsätalousministeriön olisi kuitenkin syytä pikaisesti selvittää, mitä
mahdollisuuksia on soveltaa maamme lohenkalastuksen järjestelyihin laajemminkin
työryhmän mietinnössä vain valtioneuvosto asetuksen (285/96) rajoitusalueelle IV
ehdotettujen seisovilla pyydyksillä tapahtuvan lohenkalastuksen lopettamisen
edellyttämien lunastusten tai muiden tarkoituksen mukaisten tukitoimenpiteiden
toteuttamista.
Työryhmän mietinnössä tukeudutaan useissa kohdin Itämeren
kansainvälisen kalastuskomission (IBSFC) suosituksiin ja päätöslauselmiin, joita
Suomenkin kannanotot lienevät tukeneet. SVK huomauttaa tässä yhteydessä, että
Suomen kannanottojen valmistelu ei ole kovinkaan avointa ja nykyaikaista, sillä
mm. vapaa-ajankalastajajärjestöt sekä luonnon- ja ympäristösuojelujärjestöt
eivät niitä valmisteltaessa pääse lausumaan näkemyksiään. Tilanne on ollut
toisin vapaa-ajankalastusjärjestöjen osalta kalastuskomission toiminnan
alkuvuosikymmeninä. Tämä tilanne tulisi palauttaa ja samalla myös laajentaa
lausunnonantajien joukkoa.