Vesijärvi, Lahti

Liikenneyhteydet

Vesijärven rantakalastuspaikkoihin pääsee hyvin myös julkisilla kulkuvälineillä. Esimerkiksi Niemen satamaan pääsee kauppatorilta bussilla (linjat 21, 32N ja 35). Pilkkireissuun voi lähteä esimerkiksi Kiikkulan uimarannalta (linjat 1 ja 1T), Vesijärven satamasta (linja 17) tai Niemen satamasta (linja 21).

Kalalajit

ahven, ankerias, hauki, kuha, lahna, lohi (järvilohi), made, siika, sorva, suutari, särki, taimen

Kalastustavat

Heittokalastus, Onginta, Pilkintä, Vetouistelu

Luvat

Onginta ja pilkintä ovat kaikille maksuttomia yleiskalastusoikeuksia. Viehekalastusta harjoittavan 18—64-vuotiaan henkilön on suoritettava valtiolle kalastonhoitomaksu. Vesijärvellä on mahdollisuus ostaa virkistyskalastuslupa myös mm. vetouisteluun - lue Lahtelaisen kalastusopas josta löydät tarkemmat ohjeet, alamitat ja kalastussäännöt (linkki oikealla).

Vesistö

Järvi

Tyyppi

Kalapaikkoja kaupungeissa

Linkki: Lahtelaisen kalastusopas.
Vesijärvi on monipuolinen kalavesi ja tarjoaa runsaita saaliita erityisesti pilkkijöille aivan kaupungin läheisyydessä. Kaupungin vesialueella järjestetyissä pilkkikilpailuissa saadaan usein jopa yli 20 kg:n ahvensaaliita.
Veneilevälle kalastajalle tärkeimmät saaliskalat ovat kuha, ahven ja hauki, mutta myös lohikalojen kalastukseen on mahdollisuudet.
Rannalta kalastamiseen sopivia paikkoja löytyy mm. venesatamien ympäristöstä aallonmurtajilta. Joutjoen suistossa on hyvät mahdollisuudet rantaongintaan ja suisto kerää runsaasti eri kalalajeja Joutjoesta tulevan lämpimämmän lauhdeveden ansiosta.

Vesijärven lähikalastuspaikat rannalta kalastamiseen:

1. Niemen aallonmurtajanranta:
–  Onki, heittokalastus, pilkki. Kaloina pääasiassa ahven, särki, lahna ja kuha.

2. Niemi, Joutjoen suisto
– Onki, heittokalastus. Kaloina ahven, kuha, särki ja lahna, satunnaisesti ankerias.

3. Ruoriniemenranta
– Onki, heittokalastus, talvella pilkki. Kaloina ahven, särki, lahna, satunnaisesti kuha

4. Sataman ranta
– Onki, heittokalastus, pilkki. Kaloina ahven, särki, lahna, satunnaisesti kuha ja ankerias

5. Pikku-Vesijärvi
– Onki, heittokalastus. Kaloina ahven, särki, lahna ja hauki

6. Teivaan sataman aallonmurtaja
– Onki, heittokalastus, pilkki. Kaloina ahven särki, lahna ja satunnaisesti kuha.

7. Rullakadun ranta
– Onki, heittokalastus, talvella pilkki. Kaloina ahven, särki, lahna.