TENOJOKI
Voimakasvirtainen Alaköngäs on hyvän kalapaikan lisäksi vaikuttava näkymä.
YMPÄRISTÖ A
Tenojoki on Suomen ja Norjan yhteinen 250 kilometriä pitkä rajajoki. Se saa alkunsa Skiehtsamjoen nimellä Lemmenjoen kansallispuiston eteläpuolelta jatkuen Inarijoen nimellä Angelista eteenpäin kunnes Karigasniemen kylän kohdalla muuttuu Tenoksi. Joki virtaa tuntureiden ympäröimässä laaksossa, jossa on suhteellisen tiheä asutus. Järviä on valuma-alueella vähän, joten veden korkeuden vaihtelut ovat suuret. Ympäristöltään Tenojoki on komea. Se on täysin luonnontilainen. Vesi on laadultaan hyvää ja kirkasta. Ainoastaan Karasjoen taajaman puhdistetut jätevedet sekä jokivarren maatalous rasittavat jokea hivenen.
Teno on tasaisen virran joki. Siinä on ainoastaan kaksi merkittävämpää koskea, Yläköngäs ja Alaköngäs, jotka ovat kokemattomalle veneilijälle jopa hengenvaaralliset. Ylä-Teno Yläkönkään yläpuolella on hitaasti virtaavaa ja sille on ominaista laajat hiekkasärkät, jotka kattavat suuren osan virrasta. Tenon alajuoksu on sen sijaan nivamaista virtaa lähes kokonaisuudessaan. Olennaista alajuoksulle on se, että rannat ovat kivikkoiset ja joki virtaa jyrkkien rantatörmien alla. Yhteisen rajajoen osalla Tenon ylittää kaksi siltaa, Karigasniemellä ja Utsjoen kirkonkylässä.
Ympäristöinfo: Lapin ELY-keskus, puh. 0295 037000
. Ympäristöhallinnon Tenojoen vesistöennuste internetissä.
Lohi on hopeakylkinen vahva taistelija, joka vetää vuosittain tuhansia kalamiehiä Tenolle kokeilemaan onneaan.
KALASTO A
Teno on tyypillinen lohijoki. Poikas- ja saalistuotoltaan se on ollut Länsi-Euroopan suurin. Vuodesta 2021 lohi on ollut kantojen heikon tilan takia kokonaan rauhoitettu. Koko kalasto perustuu pelkkään luonnontuotantoon. Lohen lisäksi joessa on voimakas ja lähes hyödyntämätön harjuskanta. Lisäksi siihen nousee Jäämerestä jonkin verran meritaimenta ja -rautua. Kyttyrälohen kanta on vahvistunut viime vuosina massiivisesti ja sitä nousee jokeen runsaasti parittomina vuosina siis joka toinen vuosi. Joessa esiintyy myös haukea. Särkikalat puuttuvat kokonaan.
Saalistilastojen mukaan Tenon lohi kasvaa suureksi. Sitä pyydetään pääasiassa soutu-uistelemalla ja käytettyjä vieheitä ovat erityisesti vaaput ja lusikkauistimet. Myös perho on suosittu viehe soudettaessa. Erityisen suosittuja perhokalastusalueita ovat molemmat könkäät. Suosituimpia perhoja ovat vihreän, hopean, keltaisen ja mustan sävyiset lohiperhot eri koukkukoossa. Lohi aloittaa nousunsa jo jäidenlähdön aikana, mutta paras kalastuskausi alkaa varsinaisesti juhannuksen tienoilla jatkuen aina elokuulle.
Gyrodactylus salaris lohiloisen leviämisen ehkäisemiseksi Tenojokeen (koskee myös Näätämöjokea) on seurattava välineiden desinfiointisääntöjä. Kalastusvälineet on asetuksella määrätty desinfioitavaksi, jos ne eivät ole täysin kuivat. Norjan rannalta kalastettaessa tai sinne rantautuessa tarvitaan aina desinfiointitodistus. Desinfiointiasemat sijaitsevat mm. Inarin kalasatamassa ja Utsjoella Tenojoen tutkimusasemalla. Lisätietoja lohiloisesta, desinfioinnista ja muista desinfiointipaikoista löytyy internetistä Lapin ELY-keskuksen Tenoinfosta.
Kalastusinfo: Lapin ELY-keskus, puh. 0295 037000, Rovaniemi. Kalatalousasiantuntija Kare Koivisto, puh. 0295 037 067
Alaköngäs on ollut kautta aikain ihmisten suosimaa asuinseutua. Ala-Jalvesta löytyy opastaulut, jotka kertovat historiallisesta asuinalueesta.
PALVELUT B
Tenojokilaakso on Suomen puolella tasaisesti asuttua ja jokivarressa on kolme taajamaa, Karigasniemi, Utsjoen kirkonkylä ja Nuorgam.
Kaikista kolmesta taajamasta löytyy majoitusta aina hotellitasosta vaatimattomaan mökkiin ja leirintäalueeseen saakka. Jokivarressa on useita kalastajien käyttöön rakennettuja mökkikyliä, joiden taso on yleensä vaatimaton.
Taajamissa on useita kauppoja, joiden valikoimiin kuuluvat elintarvikkeiden lisäksi myös kalastusvälineet.
Lähes kaikilla matkailuyrittäjillä on vuokraveneitä ja moottoreita tarjolla.Tenojoella on saatavana asiantuntevia kalastusmatkapakketteja tarjoavia kalastusoppaita.
Kalastusta Tenojoella säätelee Norjan ja Suomen yhteinen kalastussääntö, joka asettaa tiukat rajoitukset ulkopaikkakuntalaisten kalastukselle. Lohen ja merinieriän kalastus ei ole sallittua vuonna 2024. Muiden kalalajien kalastus on sallittua ulkopaikkakuntalaisille 10.6-20.8.2024. Elokuussa kalastus on sallittua vain meritaimenen pyyntiin osoitetuilla alueilla. Kalastusvuorokausi alkaa klo 19. Viikkorauhoitus on voimassa sunnuntaista klo 19 maanantaihin klo 19. Ulkopaikkakuntalaisille kalastus on sallittu vain vavalla ja vieheellä rannasta käsin. Rantakalastusvuorokausi alkaa klo 08.00 ja päättyy kello 23.00. Lohen, taimenen, harjuksen ja nieriän alamitta on 30 cm. Kalastus on kiellettyä 50-200 metriä lähempänä sellaisen sivujoen suuta johon lohi nousee. Lisäksi on paikallisia erikoissääntöjä, joihin voi lähemmin tutustua internetissä Lapin ELY-keskuksen Tenoinfosta. Teno on jaettu kalastusvyöhykkeisiin. Jokaiselle kalastusvyöhykkeelle myydään omaa kalastuslupaa sekä Suomen että Norjan puolelle rantakalastukseen. Linkki lupakauppaan Tenonkalaluvat.
Tenojoelle myydään ulkopaikkakuntalaisille vain vuorokausilupia. Kalastuslupia on saatavana vain nettikaupasta, mutta varsinainen lupa lunastetaan paikallisista palvelupisteistä, jossa myös kalastusvälineiden desinfiointi tapahtuu
Palveluinfo: Majoitusta ja palveluja löydät internetistä Utsjoen kunta puh. 040 188 6111. Majoitusta ja veneenvuokrausta internetissä Tenojoki -sivustolta.
Esitteet: Tenoinfo, Lapin ELY-keskus.
Päivitetty 22.2.2024 Petter Nissén