KOTALANKOSKET

Kalalajit

ahven, harjus, hauki, taimen (järvitaimen)

Kalastustavat

Heittokalastus, Perhokalastus

Vesistö

Joki

Tyyppi

Laatu-apaja

KOTALANKOSKET

Kotalankoskien maisemaa. Kuva Juha Ojaharju.

 YMPÄRISTÖ A

Kotala sijaitsee Virroilla Valtatie 23:n lähistöllä. Matkaa Virtain keskustasta koskialueelle kertyy noin 15 km. Alueella on kolme koskea, jotka muodostavat kaksi eri lupa-aluetta, joista Vehmaskoski ja Koskelankoski toisen lupa-alueen ja Kituskosket toisen. Kosket kuuluvat keskisuurten koskien kastiin. Vesi on humusväritteistä. Koskissa suoritettiin kalataloudellinen kunnostus vuonna 1995 ja nykyisin ne ovat hyvin kivettyjä. Kunnostuksessa tehtiin koskiin paljon selviä ottipaikkoja, jotka löytää vaikka olisi vähemmänkin kalastanut virtavesissä.

 Ympäristöinfo: Hämeen ELY-keskus puh. 0295 025 000.

Kotalankoskien maisemaa. Kuva Juha Ojaharju.

 KALASTO B

Luontaiset kannat: Järvitaimen, hauki, ahven
Istutetut kannat: Järvitaimen, harjus

Alueen tyypillisin saaliskala on taimen. Hieman saadaan myös harjusta, haukea ja ahventa. Tarkasta alamitat ennen kalastusta.

 Vehmaskoski ja Koskelankoski soveltuvat hyvin kevyeen uistinkalastukseen ja perhokalastukseen.

 Kituskoskilla on sallittu vain perinteinen perhokalastus. Kalastus on sallittu osittain vain toiselta rannalta.

 Kalastusinfo: Eräluvat Kotalankosket. Kotisivut Kotalankosket.

Kotalankosket infotaulu. Kuva Juha Ojaharju.

 PALVELUT B

Koskien rannalle on rakennettu nuotiopaikat, kodat ja käymälät.

Kituskoskilla kiertää opastein merkitty luontopolku.

 Mökkimajoitusta Jussi Korhonen puh. 040 544 6170,  Kotajärven tila puh. 03-475 9123.

 Kotalassa (noin 3 km) on mahdollisuus maatilamajoitukseen, Matkailumaatila Lomajärvinen puh. 040 832 4963.

 Kuturauhoitus 1.9-30.11. Kituskoskilla sallittu vain perhokalastus. Kummallekin lupa-alueelle myönnetään 10 lupaa/vrk. Lupien kesto 6, 12 tai 24h. Kalakiintiöt kasvavat luvan keston mukaan 1-2 rasvaeväleikattua lohikalaa. 

 Kotisivut Kotalankosket

 Palveluinfo: Kotalan kylän palvelut. Virrat matkailu.

Päivitetty 3.6.2020 Petter Nissén