KITKA-, OULANKA- JA KUUSINKIJOKI

Kalalajit

ahven, harjus, hauki, siika, taimen (järvitaimen)

Kalastustavat

Heittokalastus, Perhokalastus

Vesistö

Joki

Tyyppi

Laatu-apaja

KITKA-, OULANKA- JA KUUSINKIJOKI



Kuusinkijoen Sipinkoski on yksi alueen suosituista taimenpaikoista.

 YMPÄRISTÖ A

Kuusamossa on kolme itään Paanajärveen laskevaa jokea, Kitkajoki, Oulankajoki ja Kuusinkijoki, jotka tulivat kuuluisiksi kansainvälisestikin perhokalastuksen MM-kisojen yhteydessä 1980-luvun lopussa. Oulankajoen alueella sijaitsee Oulankajoen kansallispuisto. Kitkajoki on Oulangan sivujoki, joka yhtyy päävirtaan hiukan ennen rajavyöhykettä. Kuusinkijoki yhtyy Oulankajokeen noin 500 m ennen Paanajärveä. Kaikki kolme jokea virtaavat erämaisessa maisemassa, Oulankajoki lähes kokonaan kansallispuiston alueella. Kitkajoki kulkee Juuman kylän jälkeen syvässä kalliorotkossa asumattomassa erämaassa ja Kuusinkijoki metsäautoteitten ja Paljakan yhteistien välissä kuitenkin erämaisessa ympäristössä. Vain Kuusinkijoen latvalla on voimalaitos, muut joet ovat rakentamattomia ja luonnontilaisia. Kaikki joet ovat maisemiltaan omalla tavallaan upeita. Oulankajoki virtaa maamme suosituimmassa kansallispuistossa, Kitkajoki syvällä kalliorotkossa ja Kuusinkijoki vaihtelevassa koillismaalaisessa metsäympäristössä.

 Ympäristöinfo: Kainuun ELY-keskus puh. 029 502 3500. Oulangan kansallispuisto internetissä.

Kuusamon jokien taimenkannat houkuttelevat alueelle kalastajia ympäri Suomen.

 KALASTO B

Luontaiset kannat: Järvitaimen, harjus, siika, hauki, ahven
Istutetut kannat: Järvitaimen, harjus
Kuusamon jokiin ei istuteta pyyntikokoista kalaa kuin Kitkajoen yläosalle. Muutoin istutukset tukevat luontaisia kantoja. Alkuperäinen Paanajärveen syönnökselle vaeltava luonnonvarainen taimen on jokien tärkein kalalaji. Jokiin kudulle vaeltavien taimenten keskipaino on yli kaksi kiloa. Joissa esiintyy harjusta ja siikaa suhteellisen voimakkaina kantoina, sekä suvannoissa haukea ja ahventa. Paanajärvestä kudulle nouseva taimen saapuu ensimmäisenä Oulankajokeen jo kesäkuun alussa.

Käytetyimpiä vieheitä ovat vaaput, lusikat ja perhot. Myös lippa kelpaa nousutaimenelle hyvin. Heikompivirtaisilla koskilla ja nivoissa harjus on tyypillinen saaliskala. Alkukesällä harjukselle kelpavat parhaiten pienet lipat sekä pinta- että uppoperhot. Kalastuskauden lopussa myös pienet vaaput ja streamerit ovat harjuksen pyynnissä käyttökelpoisia.

Kalastusinfo: Ruka-Kuusamo yhteismarkkinoinnin sivuilla internetissä löytyy tietoa Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijokien kalastusluvista, myyntipaikoista ja säännöksistä. Oulangan puistoalueen ja Kitkajärven yhteisluvan kalastuslupatiedot Metsähallituksen Eräluvat.fi sivuilta. Tietopankki Kuusamon kalastuskohteista Uistin.net.  Lapin ELY-keskus puh. 0295 037000 (vaihde)

Jokivarsilla kalastajia palvelevat lukuisat laavu- ja tulipaikat, sekä Karhunkierroksen retkeilyreitin palvelurakenteet.

 PALVELUT B

Jokien erämaisesta sijainnista johtuen kalastajille ei ole jokivarsilla tarjolla monipuolista palveluverkostoa. Peruspalvelut sijaitsevat taajamissa.

 Kuusinkijoella on leirintäalue kalastuskohteiden vieressä. Oulangan kansallispuiston leirintäalue sijaitsee kuuluisan Kiutakönkään lähistöllä. Majoitusta löytyy lisäksi Juuman ja Käylän kylistä.  Käylän ja Hautajärven kylissä on kauppapalvelut. Lähialueen mökkitarjonta on runsas. Majoitusta voi tarkastella muun muassa Ruka Kuusamo yhteismarkkinoinnin internetsivuilta.

Kuusamon kaupunki sijaitsee kohteista noin 40 kilometrin päässä. Lähempänä jokialueita sijaitsevalta Rukan matkailualueelta löytyy runsaat palvelut ja majoitusta hotelleista lukuisiin vuokramökkeihin. Kalastustarvikevalmistaja Kuusamon Uistimella on tehtaanmyymälä ja kahvio Kuusamon keskustan tuntumassa. Kalastusopaspalveluja tarjoavat Rukan alueen useat ohjelmapalveluyritykset.

Jokien varsille on rakennettu pysäköintipaikkoja, retkeilypolkuja, sekä laavuja ja nuotiopaikkoja. Joet ovat parhaiten saavutettavissa omalla autolla, sekä vaeltamalla. Metsäautoteitä risteilee jokien varsilla ja kalapaikkojen saavutettavuus on helpohko.

 Kuusamossa on lentokenttä.

 Kalastuskausi on Kuusinkijoen alueella, Oulanka-Kitkajoen yhteislupa-alueella ja Oulangan kansallispuiston alueella 1.6 – 31.8.  Kuusinkijoella ja Kitkajoen alaosalla saaliskiintiö 2 taimenta per kausi, 1 taimen per vuorokausi. Oulankajoen alaosalla ja lupa-alueella Oulankajoki 5572 taimen on kokonaan rauhoitettu. Kitkajoen yläosalla kalastuskausi on 1.6.-10.9. Eväleikkaamattoman taimenen alamitta on 60 cm ja harjuksen 35 cm. Eväleikatun taimenen alamitta on Kitkajoen yläosalla ja Ylä-Oulangan alueella 50 cm. Jokialueilla on maastoon merkittyjä kalastuskieltoalueita. Useiden lupa-alueiden kalastussäännöissä on saaliskalojen kiintiöitä taimenelle ja harjukselle.

   Jokialueille myydään viittä eri kalastuslupaa: Kitkajoen yläjuoksun yhteislupa, Ylä-Oulangan yhteislupa, Kuusinkijoen yhtenäislupa, Oulankajoki metsähallituksen lupa-alue 5572 ja Kitka-Oulankajoen yhtenäislupa.

  Palveluinfo: Alueen kalastuksesta, retkeilystä ja luonnosta kiinnostuneille neuvontapalveluja tarjoavat Oulangan luontokeskus puh. 0205-646 850 ja Palvelupiste Karhuntassu puh. 0205-646 804.Tietoja Rukan ja Kuusamon palveluista löydät Ruka Kuusamo matkailusivuilta internetistä. Palvelupiste Kuusamo info puh. 0306-502 540.

Esitteet: Oulanka ja Kitkajoen kalastus yhteislupa-alueella, Kuusinkijoki – kartta ja ohjeita urheilukalastajalle. Internetissä Ruka Kuusamo sivusto. Kuusingin leirintäalue ja joki-info.

Päivitetty 28.1.2022 Petter Nissén