KESKISENKOSKI

Keskisenkosken maisemaa. Kuva Juha Ojaharju.
YMPÄRISTÖ B
Koski on noin 500 metriä pitkä, leveähkö ja vuolasvirtainen. Niska-alue on laaja ja kosken paras ottipaikka.
Koskessa on ollut myös mylly, jonka historiasta kertoo historianpolun kyltti virran varressa. Vesi on laadultaan hyvää ja väri kirkas. Keskinen on kolmen Korholankosken yhdistelmän keskimmäinen koski. Yläpuolella sijaitsee Yläistenkoski ja alapuolella Hannulankoski.
Ympäristöinfo: Keski-Suomen ELY-keskus, vaihde puh. 0295 024 500.

Keskisenkosken kirkasta vettä. Kuva Juha Ojaharju.
KALASTO B
Luontaiset kannat: Järvitaimen, harjus, siika, hauki, ahven
Istutetut kannat: Järvitaimen
Pääasialliset saaliskalat ovat taimen ja harjus. Joskus voi saada myös siian tai kirjolohen. Mahdollisuus on todella suureenkin taimeneen, sillä koskista on saatu lukuisia yli kuuden kilon kaloja.
Kaikki lohikalat kirjolohta lukuunottamatta tulee päästää mahdollisimman vahingoittumattomina takaisin.
Lupa-alueen mietovirtaiselta osalta kalastetaan keväisin sumukorentoaikaan (ensimmäiset lämpöiset päivät huhtikuussa) taimenta perholla. Kesällä tällä alueella on pääasiassa haukia ja ahvenia. Itse koskiosuus on kesällä parasta kalastusaluetta.
Korkean veden aikaan koski soveltuu hyvin sekä uistin- että perhokalastukseen.
Veden ollessa lämmintä ja matalalla (keskikesällä) paikka soveltuu paremmin perhokalastukseen.
Kalastusinfo: Konneveden kosket Keskisenkoski.

Keskisenkosken laavu. Kuva Juha Ojaharju.
PALVELUT B
Ari Korhosella, puh. 040-5489371, on 4 hengen mökki, jossa sähkö, sauna ja veneet käytettävissä. Lisäksi hänellä on 10 hengen mökki Hannulan kosken rannalla (2 km Keskiselle). Korhosella on myös Kahvi-Aitta, joka palvelee ryhmiä tilauksesta.
Erä´s Pete tarjoaa monipuolisia erä ja kalastusohjelmapalveluita ja korkeatasoista mökkimajoitusta. Tiedustelut ja varaukset puh. 040 536 8830.
Vuorokausilupa maksaa arkipäivinä 50 ja viikonloppuna 50 euroa. Lupa alkaa kello 12.00 ja päättyy klo 10.00. Luvanmyynti puh. 040 548 9372.
Hannulankoski-Keskinen välillä kulkee historiapolku, joka on varustettu esittelykilvin.
Rajoitettu lupamäärä 5 lupaa/vrk. Syys-toukokuussa kahlauskielto kutualueilla. Kaikki lohikalat kirjolohta lukuunottamatta on vapautettava. Kalastuksessa saa käyttää vain väkäsettömiä koukkuja. Kalastuksessa tulee noudattaa Konneveden koskien kalastussääntöjä.
Palveluinfo: Hankasalmen kunta.
Päivitetty 3.6.2020 Petter Nissén