INARIJÄRVI

Kalalajit

ahven, harjus, hauki, made, nieriä, siika, taimen (järvitaimen)

Kalastustavat

Heittokalastus, Perhokalastus, Pilkintä, Vetouistelu

Vesistö

Järvi

Tyyppi

Laatu-apaja

INARIJÄRVI



Inarijärvi on Suomen kolmenneksi suurin järvi, jonka selkävesiä koristaa yli 3000 saarta ja karikkoa.

 YMPÄRISTÖ A

Inarijärvi on noin 1000 neliökilometriä laaja erämainen järvi Inarin kunnassa. Saaria järven alueelta löytyy yli 3300 kappaletta. Maisemaan kuuluvat eteläosan korkeat mäntyvaltaiset saaret ja pohjoisosan koivikkoiset luodot. Vesi on poikkeuksellisen kirkasta, näkösyvyyttä on parhaimmillaan yli 10 metriä. Järvi on rannoiltaan pääasiassa rakentamaton. Kalastajille on  varattu saariin joitakin tukikohtia ja lisäksi alueella on muutamia kesämökkejä. Varsinainen mökkirakentaminen on kaavoitettu mantereelle.

Inarijärveä säännöstellään vaihteluvälin ollessa 2,4 metriä. Säännöstelyä ei juuri huomaa kuin kevättalvella, jolloin veden pinta on alimmillaan. Säännöstelyn osalta järven ympäristö kuuluu luokitukseen C. Metsähallitus on rauhoittanut järven saaret luonnonhoitometsiksi, jotka ovat säilyttäneet luontaiset piirteensä ja ovat maisemiltaan hienoja retkikohteita. Hakkuita ei saarissa tehdä.

Ympäristöinfo: Lapin ELY-keskus puh. 0295 037000 (vaihde).

Selkävesien matalikoiden ja saarten ranta-alueiden tyypillisin saaliskala on harjus.

 KALASTO B

Luontaiset kannat: Järvitaimen, harjus, nieriä, siika, järvilohi, made, hauki, ahven
Istutetut kannat: Järvitaimen, siika, nieriä, muikku

Inarijärven tyypillisin saaliskala on harjus, joka esiintyy ympäri järven selkäkarikoilla ja matalissa lahdissa. Siika on kuitenkin yleisimmin esiintyvä laji. Muikku on ainoana ei-alkuperäisenä lajina kyennyt muodostamaan uusiutuvan kannan. Säännöstelyhaittojen kompensoimiseksi Inarijärveen istutetaan vuosittain satoja tuhansia lohensukuisia kalanpoikasia. Lajista riippuen yli puolet saaliista voi olla istutuksista peräisin. Mutua lukuunottamatta särkikalat puuttuvat kalastosta kokonaan.

Harjusta pyydetään pääasiassa pintaperholla, pienillä lipoilla ja vaapuilla veneestä tai rannalta heittämällä.

Vetouistelu on toinen suosittu kalastustapa ja saaliina yleisimmin ovat taimen ja pikkunieriä, ns. paltsarautu, joka on isonieriän kääpiömuoto. Myös nieriä saattaa syväuistelussa iskeä vaappuun tai lusikkauistimeen. Inarijärven petokalakannat ovat hyvin riippuvaisia reeskasiika- ja muikkukannoista. Reeska on kääpiöitynyt Inarin siikamuoto. Ennen kaikkea runsaat reeskakannat ja toiseksi muikkukannat takaavat myös lohensukuisille petokaloille runsaan ruokapöydän ja sitä kautta mahdollistavat myös kalastajan saaliin.

Paras kalastuskausi on heinä-lokakuu ja pilkkijälle huhti-toukokuu.

Kalastusinfo: Metsähallituksen Eräluvat.fi sivusto. Lapin ELY-keskus puh. 0295 037000 (vaihde). Inarijärven kalastussäännöksiin ja rauhoitusaikoihin voit tutustua myös internetissä Inarin kalatalousalueen kotisivuilla.

Järven saarissa on muutamia huollettuja autio – ja varaustupia ja tulipaikkoja. Suurin osa saarista on luonnontilaisia.

 PALVELUT B

Kalastajan kaipaamat palvelut keskittyvät järven etelä- ja länsiosiin. Laajana alueena Inarijärvi on luokiteltava palveluiden suhteen kahdella tasolla, etelä- ja länsiosien lähialueet kuuluvat luokkaan A, kun taas laajat selkäalueet ja pohjoisosan vuonot kuuluvat luokkaan B.

Ivalon ja Inarin taajamissa löytyy majoitusvaihtoehtoja mökkitasosta hotellitasoon saakka. Järven länsirannalla, Partakossa, on kaksi leirintä- ja mökkimajoitusaluetta. Itse järvellä on seitsemän autiotupaa ja useita kotapaikkoja sekä laavuja väliaikaiseen majoittumiseen. Erähotelli Nellim järven kaakkoisrannalla tarjoaa majoitusta ja kalastus- ja veneretkiä järvelle puh. 0400 809949. Mökkimajoitusta Kessivuonossa Safari Service. Leirintäalue Inarin kk rannassa Uruniemi Camping , puh. 050 371 8826. Inarin kk Juutuan rannassa Hotelli Inarin Kultahovi, puh. 016 5117100. Inarin kk Hotelli ja Lomakylä Inari puh. 040 179 6069.

Rannoilta löytyy veneluiskia Nellimistä, Veskoniemestä, Inarin kalasatamasta, Kotalahdesta, Apajalahdesta, Kotalahdesta ja Partakon Käyräniemestä, sekä lisäksi Inarinjärveen yhteydessä olevista Ivalosta, Ukonjärvestä ja Nitsijärvestä.

Polttoainetta on ja vuokraveneitä on saatavilla Inarin kirkonkylästä. Tankkausmahdollisuus myös Ivalon keskustassa. Veneen vuokraajia: Inarin kirkonkylässä Uruniemi Camping puh. 050 371 8826. Veneiden vuokraus Inarijärvelle Nellimissä Safari Service Lake Inari puh. 040 773 9142.

Asiantuntevia oppaita löytyy useasta ohjelmapalveluyrityksestä, jotka toimivat Inarin kunnan alueella. Uisteluretkiä Safari Service. Uisteluretkiä Tmi Allun kalastuspalvelut puh. 040-723 4527. Inarijärvestä on julkaistu merikortti, sekä retkeilykartta, josta käy ilmi syvyyssuhteet, autiotuvat ja rantautumispaikat.

  Palveluinfo: Kalastuslupien myynti Metsähallituksen Eräluvat.fi sivuilla ja Luontokeskus SIIDA, Inarin kk, puh. 0206 39 7740. Inarin matkailuneuvonta Siidassa puh. 040 168 9668. Matkailumarkkinointi Inari-Saariselkä Matkailu Oy.

Esitteet: Metsähallitus Tuikki.

 

Päivitetty 22.2.2024 Petter Nissén