Lausunto esityksestä kalastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, 21.11.2014
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on tutustunut hallituksen esitykseen uudeksi kalastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Lausunnossaan keskusjärjestö tarkastelee erityisesti lakiesityksen vaikutuksia vaelluskalakantoihin ja kalastuksen säätelyyn ja esittää kunnioittaen seuraavaa.
YLEISTÄ
Myönteistä lakiesityksessä verrattuna nykyiseen kalastuslakiin on
– alueellisen kalastusviranomaisen (ELY -keskus) toimintavaltuuksien lisääminen,
– vapaa-ajankalastuksessa käytettävien verkkomäärien rajoittaminen ja
– pyrkimys kestävän kalastuksen mukaisesti edistää vaelluskalakantojen suojelua ja luontaista lisääntymistä.
Suurin puute on kalastusta ohjaavien perussääntöjen puuttuminen lakiesityksestä. Esitys nykyisen kalastuslain tavoin perustuu kalastusviranomaiselle annettaviin valtuuksiin rajoittaa ja ohjata kalastusta. Kokemukset ylimmän kalastusviranomaisen (MMM) haluttomuudesta käyttää näitä valtuuksia viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ovat masentavia ja siksi kalastusta ohjaavat perussäännöt olisi pitänyt kirjoittaa lakiin.
Lakiesityksen merkitystä kalakantojen suojelun ja kestävän käytön kannalta on vaikea arvioida, koska suurin osa kalastuksen säätelystä perustuisi kalastusasetukseen.
Luonnos kalastusasetukseksi pitäisi olla käytettävissä, kun lakiesitystä käsitellään eduskunnassa ja hallituksen tulee antaa uusittu kalastusasetus ennen hallituskauden päättymistä.
VAELLUSKALAT JA KALAN KULUN TURVAAMINEN
Kalastuslakiuudistuksen erityisenä tavoitteena on vaelluskalakantojen tilan parantaminen kalastusta säätelemällä, turvaamalla kalojen vaellus ja luon-taiset lisääntymisedellytykset. Osa säätelystä sisältyy esityksen mukaan läpäisyperiaatteella yleisiin kalastuksen rajoitussäännöksiin ja osa on vaelluskaloja käsittelevässä luvussa.
Lakiesityksen mukaan vaelluskaloja koskevien kalastusrajoitusten soveltamiskynnyksen halutaan olevan matalampi kuin muiden kalastuksen rajoittamissäännösten. Sitä voi pitää hyvin perusteltuna, onhan valtaosa vaelluskaloistamme luokiteltu erittäin uhanalaisiksi (esim. järvitaimen napapiirin eteläpuolella) ja osa jopa äärimmäisen uhanalaisiksi (esim. järvilohi ja meritaimen).
Esityksen säännökset eivät kuitenkaan madalla soveltamiskynnystä monestakin syystä:
1. Lakiesityksen 65 §:n mukaisesti valtioneuvosto voi asetuksella asettaa kalastusrajoituksia kalan kulun turvaamiseksi, mikäli ”vaelluskalojen kulku tai elinkierto olennaisesti häiriintyy”. Olennaisen häirinnän vaatimus nostaa merkittävästi rajoituksen soveltamiskynnystä.
Nykyisen kalastuslain 28 §:n mukaan asetuksella voidaan antaa kalastusta koskevia rajoituksia kalan kulun turvaamiseksi myös muilla vesillä kuin lain 24-26 §:n tarkoittamissa kalateissä ja -väylissä. Tätäkään valtuutusta, joka ei edes edellytä olennaista häirintää, ei tiettävästi ole käytetty nykyisen kalastuslain voimassa olon aikana.
Olennaisen häirinnän vaatimus nostaa tarpeettomasti soveltamiskynnystä ja siksi se tulee poistaa lakiesityksestä.
2. Esityksen (65 §, 53 § ja 54 §) mukaan kaupallisille kalastajille voitaisiin kalastusrajoituksista päätettäessä antaa poikkeuksia, mikä tarkoittaa lievempiä kalastusrajoituksia. Kaupallisessa kalastuksessa käytetään yleensä vapaa-ajankalastusta tehokkaampia pyyntimenetelmiä, joiden vaikutukset myös vaelluskaloihin ovat suurempia.
Tästä syystä ja ottaen huomioon useimpien vaelluskalakantojen heikon tilan esityksestä tulee poistaa mahdollisuus antaa kaupallista kalastusta koskevia lievempiä rajoituksia vaelluskalojen kalastuksessa.
3. Syönnösalueiden rajaaminen vaelluskalavesistöjen määritelmän ulkopuolelle vähentää entisestään mahdollisuuksia säädellä vaelluskaloihin kohdistuvaa kalastusta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi järvitaimenista pääosa kalastetaan alamittaisina syönnösalueilla ja kalastuksen säätelyn tarve on suurin näillä alueilla.
Pykälän 64 mukaista vaelluskalavesistöjen määritelmää tulee muuttaa niin, että vaelluskalojen syönnösalueet sisältyvät määritelmään.
Lisäksi vaelluskalojen kalastuksen säätelyn parantamiseksi tulisi pykälässä 34 tulee edellyttää, että kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma edistää aluetta koskevien valtakunnallisten kalavarojen hoitosuunnitelmien toteuttamista. Valtaosa olemassa olevista ja suunnitelluista hoitosuunnitelmista käsittelee nimenomaan vaelluskaloja.
Myös lakiesityksen määritelmää kalakannasta (4 §) tulee muuttaa, sillä sitä ei voi soveltaa vaelluskaloihin, kuten lohi tai taimen, joiden kannat määräytyvät lisääntymisjokien perusteella. Toisin kuin perusteluissa väitetään, ei nykyisellä määrittelyllä voida vaikuttaa halutulla tavalla saman lajin eri kantojen yhtäaikaiseen pyyntiin (nk. sekakantakalastukseen).
Kalakannan määritelmää tulee muuttaa niin, että sillä tarkoitetaan … samaan lajiin kuuluvien ja keskenään lisääntyvien kalayksilöiden joukkoa.
Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueen määrittely (4 §, 4) ei suinkaan helpota, vaan vaikeuttaa yleiskalastusoikeuksien lainmukaista käyttöä ja johtaa tahattomiin kalastusrikkomuksiin. Kriteerien voi tulkita tarkoittavan lähes kaikkia jokialueita; pääsääntöisesti vesi kaikissa joissa virtaa ainakin osan vuotta silmin nähden alaspäin ja ylävesi on alavettä korkeammalla.
Käytännössä se johtaa kohtuuttoman laajaan yleiskalastusoikeuksien rajoittamiseen (7 §) valtaosalla joistamme, jotka saattavat paikoin olla tärkeitä tai jopa ainoita lähikalastuspaikkoja ja joissa kalastus tosiasiallisesti keskittyy elinvoimaisiin kalakantoihin.
Tästä syystä laissa on määrättävä, että alueellinen kalastusviranomainen määrittää koski- ja virta-alueiden rajat (63 §) ja että rajojen merkinnästä maastoon vastaa kalastusoikeuden haltija asetuksessa määriteltävällä tavalla.
Nahkiaisen sisällyttäminen vaelluskalamääritelmään tekee esimerkiksi lähes kaikista mereen laskevista joista vaelluskalavesistöjä, joiden koski- ja virta-alueilla yleiskalastusoikeuksien (onginta, pilkintä ja viehekalastus) käyttö olisi kiellettyä. Kielto on kuitenkin tarpeen vain lohi- ja siikapitoisissa vaelluskalavesistöissä.
Tästä syystä lakiesityksen 7 § (Yleiskalastusoikeudet) tulee muuttaa seuraavasti:
…Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut oikeudet eivät koske lohi- ja siikapitoisten vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita…
Kalaväylä
Kalaväylän määrittely (67 §) koskemaan vain kolmannesta joen, salmen tai kapeikon leveydestä sen syvimmällä kohdalla ei riitä turvaamaan kalojen esteetöntä vaellusta. Vaelluskalat käyttävät yleensä koko kulkukelpoista väylää.
Kalaväyläksi erityisesti jokisuissa tulee määrittää vaelluskalojen kannalta kulkukelpoinen alue kokonaisuudessaan.
Kalaväylän esitetään ulottuvan niin kauaksi selkäveteen, että kalan kulku on turvattu. Säädös on tältä osin epämääräinen eikä takaa kalan esteetöntä vaellusta.
Kalaväylän ulottumisen selkäveteen määrittelee päätöksellään alueellinen kalastusviranomainen.
Vaelluskalojen kulun turvaamisen periaatteet määritellään lakiesityksen 62 §:ssä (Yleinen kalan kulun turvaaminen). Pykälän muotoilu ei edellytä kalastusjärjestelyiltä tai kalastuksen harjoittamiselta aktiivisia toimia kalan kulun turvaamiseksi.
Tästä syystä pykälän 1 momentti tulee muuttaa muotoon: Kalastusta tulee harjoittaa niin, että turvataan kalan pääsy…
Kalastaminen purossa
Esitys sallisi katiskalla kalastamisen (70 §) purossa. Nykyaikaisella katiskalla kalan kulku voitaisiin käytännössä estää.
Katiskan salliminen pykälän tarkoittamassa kalastuksessa tulee kieltää tai mahdollisesti sallittavan katiskan ominaisuudet (ulottuvuudet) on määriteltävä esim. asetuksessa.
KALASTUKSEN OHJAUS JA RAJOITTAMINEN
SVK kannattaa esitystä siirtää kalastuksen ohjauksessa toimivaltaa kalastusalueilta alueelliselle kalastusviranomaiselle.
Uudistettavasta laissa toimivalta on siirrettävä viranomaiselle perustuslaista johtuen, mutta siirto on tarpeellinen myös, koska
– suuri osa nykyisistä kalastusalueista ei ole kyennyt 30 vuoden toimintansa aikana tekemään tarpeellisia kalastusta ohjaavia päätöksiä ja siltä osin kuin päätöksiä on tehty,
– kalastusalueiden säätelypäätökset poikkeavat merkittävästi toisistaan, vaikeuttavat päätösten noudattamista ja saattavat olla ristiriidassa keskenään; ongelma on kärjistynyt vaelluskalojen kalastuksen säätelyssä, mutta tilanne on huono myös arvokkaiden talouskalojen, kuten kuhan säätelyssä (ks. Liite 1. Kuhankalastuksen säätelypäätösten hajanaisuus Suomessa).
Verkkojen enimmäismäärä vapaa-ajankalastuksessa (49 §) esitetään rajoitettavaksi kahdeksaan verkkoon, eli enintään 240 metriä pyynti- tai venekuntaa kohden. Enimmäismäärä saattaa jossain määrin vähentää vapaa-ajankalastuksessa käytettäviä verkkomääriä, mutta ei ole riittävän pieni verkkokalastuspaineen vähentämiseksi, joka on RKTL:n mukaan keskeisin toimenpide esimerkiksi vaeltavien järvi- ja meritaimenkantojen pelastamiseksi.
Tästä syystä vapaa-ajankalastajan käyttämien verkkojen määrä saisi olla enintään neljä verkkoa, joiden yhteenlaskettu pituus saa olla enintään 120 metriä.
Kalojen pyyntimitat tulee asettaa aina, mikäli se on tarpeen kalavarojen kestävän tuoton, heikentyneiden kantojen tai kalalajien luontaisen elinkierron turvaamiseksi. Ylimmän kalastusviranomaisen haluttomuus toimia johti siihen, että esimerkiksi uhanalaisten järvi- ja meritaimenen ja järvilohen alamittojen korotus vei kolmekymmentä vuotta, vaikka riittävät tiedot tarvittavista alamitoista olivat käytettävissä ja eri tahot vaativat toimia koko nykyisen kalastuslain voimassaolon ajan.
Tästä syystä ainakin uhanalaisten ja muiden taloudellisesti merkittävimpien kalalajien pyyntimitat, mikäli se on tarpeen kalavarojen kestävän tuoton, heikentyneiden kantojen tai kalalajien luontaisen elinkierron turvaamiseksi, tulee kirjoittaa suoraan lakiin.
Mikäli pyyntimittojen määrääminen jätetään asetuksen varaan, 56 § tulee tehdä seuraava muutos: Kalalajeille ja -kannoille tulee säätää alin ja/tai ylin pyyntimitta, mikäli …
Kalastuksen asetuksenantovaltuutus (53 §) ja ELY -keskuksen toimivalta rajoittaa kalastusta (54 §) edellyttävät, että kalalajin tai -kannan elinvoimaisuus tai tuotto on heikentynyt tai vaarassa heikentyä tai kyseessä on kalastus lisääntymisen kannalta keskeisellä alueella. Kaikissa näissä tilanteissa on kyse kalakantaan kohdistuvan uhan torjumisesta ja siksi säädösten tulisi olla viranomaisia velvoittavia. Kokemukset nykyisen kalastuslain laajojen valtuuksien käytöstä ovat osoittaneet, että ylin kalastusviranomainen on ollut sangen haluton käyttämään valtuuksiaan, vaikka kalakantojen ja kalastuksen järjestäminen olisi sitä vaatinut.
Tästä syystä 53 § ja 54 § tulee muuttaa niin, että ne edellyttävät kalastusviranomaiselta toimia, mikäli mainitut asetuksenantovaltuuden tai toimivallan edellytykset täyttyvät.
KALAKANTOJEN HOITO
Kalakantojen hoidon periaatteet tulee kirjata lakiin samalla tavoin, kuin lakiesityksessä on kirjattu vaelluskalojen kulun turvaamisen (63 §) periaatteet. Tästä syystä pykälän 72 otsikko tulee muuttaa ja siihen tulee lisätä 1 momentiksi:
72 § Kalakantojen hoito (ei siis Kielletyt istutukset)
Kalakantojen hoidossa tulee ensisijaisesti pyrkiä kalalajin tai -kannan luonnonlisääntymisen turvaamiseen säätelemällä kalastusta, hoitamalla lisääntymisympäristöjä ja poistamalla vaellusesteitä. Kalakantoja voidaan tukea palautus- ja tuki-istutuksilla. Istutuksiin tarvitaan aina alueellisen kalastusviranomaisen lupa.