Lausunto esityksestä kalastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, 9.12.2014
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on tutustunut hallituksen esitykseen uudeksi kalastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lausuntonaan SVK esittää kunnioittaen seuraavaa.
YLEISTÄ
Myönteistä lakiesityksessä verrattuna nykyiseen kalastuslakiin on
– yksinkertainen kalastusmaksujärjestelmä,
– alueellisen kalastusviranomaisen (ELY -keskus) toimintavaltuuksien lisääminen,
– vapaa-ajankalastuksessa käytettävien verkkomäärien rajoittaminen ja
– pyrkimys edistää vaelluskalakantojen suojelua ja luontaista lisääntymistä.
Suurimpia puutteita ovat
– 350 000 vetouistelijan lupaongelmien ratkaisematta jättäminen,
– valinnan vapauden poistaminen kalastusmaksujärjestelmästä,
– kalastusta ohjaavien perussääntöjen puuttuminen lakiesityksestä sekä
– kalastusalueiden omistajajärjestöluonteen lujittaminen samalla kun kalastusaluetoiminnan kustannukset siirretään kalastuksen harrastajien maksettaviksi.
Kalastuksen ohjaus perustuu nykylain tavoin kalastusviranomaiselle annettaviin valtuuksiin. Kokemukset ylimmän kalastusviranomaisen (MMM) haluttomuudesta käyttää näitä valtuuksia viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ovat masentavia ja siksi kalastusta ohjaavat perussäännöt olisi pitänyt kirjoittaa lakiin.
Lakiesityksen merkitystä kalakantojen suojelun ja kestävän käytön kannalta on vaikea arvioida, koska suurin osa kalastuksen säätelystä perustuisi kalastusasetukseen. Siksi luonnos kalastusasetukseksi tulee olla käytettävissä, kun lakiesitystä käsitellään eduskunnassa.
YLEISKALASTUSOIKEUDET JA KALASTUSMAKSUJÄRJESTELMÄ
Lakiesitys ei laajenna maksuttomia yleiskalastusoikeuksia. Se rajoittaa onginnassa ja pilkinnässä käytettävien vapojen määrää ja ongen koukkujen määrää, mutta sallii heittokalastukseen sopivan lyhyen vavan ja kelan käytön. Suurimmaksi puutteeksi jää se, että kelaonginnasta ei tehty maksutonta yleiskalastusoikeutta.
Maksullinen yleiskalastusoikeus, läänikohtainen viehekalastusmaksu, yhdistetään veroluontoiseen kalastonhoitomaksuun, joka oikeuttaa virvelöimään koko maassa. Myös verkko- ja katiskakalastajat, vetouistelijat sekä urheilukalastusalueilla kalastavat joutuvat maksamaan viehekalastusmaksun, vaikka heidän kalastuksensa ei sitä edellyttäisi. Tämä ei ole lakiesityksessä korostetun käyttäjä maksaa -periaatteen tai valinnan vapauden mukaista.
Lakiesitys ei paranna vetouistelun lupajärjestelmää, joka lakiuudistustyöryhmän muistion mukaan on puutteellinen. Vetouistelun lupajärjestelmän pahimpia puutteita voitaisiin korjata liittämällä kalastonhoitomaksuun mahdollisuus lunastaa lisämaksusta oikeus enintään kahden lisävavan ja -vieheen käyttöön. Se antaisi mahdollisuuden pienimuotoiseen vetouisteluun, ei kilpailisi kalastusoikeuden haltijan myymien vetouistelulupien kanssa ja lisäisi vesialueitten omistajien kalastuslupatuloja 1-2 miljoonalla eurolla vuodessa.
SVK esittää, että lakiesityksen 7 §:n (Yleiskalastusoikeudet) 2. momenttia muutetaan seuraavasti:
Jokaisella kalastonhoitomaksun suorittaneella sekä jokaisella alle 18 -vuotiaalla ja 65 vuotta täyttäneellä on oikeus harjoittaa viehekalastusta sekä lisäksi eri maksusta viehekalastusta enintään kahdella lisävavalla, -vieheellä ja -painovieheellä.
Vastaavasti SVK esittää lakiesityksen 79 §:n (Kalastonhoitomaksu ja sen tarkistaminen) 1. momenttiin seuraavaa lisäystä:
Muunlaista kalastusta … euroa vuorokaudelta. Maksuna enintään kahdesta lisävavasta, -vieheestä ja – painovieheestä on suoritettava 20 euroa kalenterivuodelta, 10 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 5 euroa vuorokaudelta.
KALATALOUDEN ORGANISAATIOT
Kalatalousalueiden määrä on tarkoitus puolittaa nykytilanteeseen verrattuna. Samalla lisätään suurten osakaskuntien äänimäärää kalatalousalueen yleiskokouksessa niin, että yli 1000 hehtaarin osakaskunta voi käyttää kolmea ääntä ja vähintään 500 mutta alle 1000 hehtaarin osakaskunta kahta ääntä. Vapaa-ajankalastajien edustajien määrä ja äänimäärä säilyy edelleenkin kahtena.
Käytännössä tämä kasvattaa kalastusoikeuden haltijoiden yhteenlasketun äänimäärän vähintään kaksin- kolminkertaiseksi, useimmissa tapauksissa vielä paljon suuremmaksi ja vahvistaa näin kalatalousalueen omistajajärjestöluonnetta.
Rahoitus kalastusaluetta kohden kasvaa kalastusalueiden määrän puolittuessa kaksinkertaiseksi ja kun kokonaisrahoitusta on tarkoitus myös kasvattaa kaksinkertaiseksi, rahoittavat vapaa-ajankalastajat kalastonhoitomaksuilla käytännössä kalastusaluetoiminnan kaikki kustannukset, myös pääosan kalastusoikeuden haltijalle omaisuutensa käytöstä ja hoidosta aiheutuvista kustannuksista.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön mielestä olisi vähintäänkin kohtuullista, että kalastusaluetoiminnan päärahoittajalla olisi esitettyä parempi mahdollisuus vaikuttaa varojen käyttöön ja tuoda vapaa-ajankalastajien tarpeita esiin kalakantojen hoidossa ja kalastuksen järjestämisessä.
Kun kalatalousalueen hallituksen merkitys uusien, kooltaan suurempien kalatalousalueiden käytännön toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa kasvaa, tulisi taata, että niissä on myös vapaa-ajankalastajia edustavien järjestöjen edustus.
SVK esittää, että lakiesityksen 27 § (Kalatalousalueen hallitus ja sen tehtävät) 1. momentin loppuun tehdään seuraava lisäys:… valitaan vuosittain kolmannes. Vapaa-ajankalastajia edustavilla järjestöillä on oikeus nimetä yksi hallituksen jäsenistä.
VAELLUSKALAT JA KALAN KULUN TURVAAMINEN
Kalastuslakiuudistuksen erityisenä tavoitteena on vaelluskalakantojen tilan parantaminen kalastusta säätelemällä, turvaamalla kalojen vaellus ja luontaiset lisääntymisedellytykset. Osa säätelystä sisältyy esityksen mukaan läpäisyperiaatteella yleisiin kalastuksen rajoitussäännöksiin ja osa on vaelluskaloja käsittelevässä luvussa.
Lakiesityksen mukaan vaelluskaloja koskevien kalastusrajoitusten soveltamiskynnyksen halutaan olevan matalampi kuin muiden kalastuksen rajoittamissäännösten. Sitä voi pitää hyvin perusteltuna, onhan valtaosa vaelluskaloistamme luokiteltu erittäin uhanalaisiksi (esim. järvitaimen napapiirin eteläpuolella) ja osa jopa äärimmäisen uhanalaisiksi (esim. järvilohi ja meritaimen).
Esityksen säännökset eivät kuitenkaan madalla soveltamiskynnystä monestakin syystä:
1. Lakiesityksen 65 §:n mukaisesti valtioneuvosto voi asetuksella asettaa kalastusrajoituksia kalan kulun turvaamiseksi, mikäli ”vaelluskalojen kulku tai elinkierto olennaisesti häiriintyy”. Nykyisen kalastuslain 28 §:n antaa saman valtuutuksen. Tätäkään valtuutusta, joka ei edes edellytä olennaista häirintää, ei tiettävästi ole käytetty nykyisen kalastuslain voimassa olon aikana.
Olennaisen häirinnän vaatimus nostaa tarpeettomasti soveltamiskynnystä ja siksi se tulee poistaa lakiesityksestä.
2. Esityksen (65 §, 52 § ja 53 §) mukaan kaupallisille kalastajille voitaisiin kalastusrajoituksista päätettäessä antaa poikkeuksia, mikä tarkoittaa lievempiä kalastusrajoituksia. Kaupallisessa kalastuksessa käytetään yleensä vapaa-ajankalastusta tehokkaampia pyyntimenetelmiä, joiden vaikutukset myös vaelluskaloihin ovat suurempia.
Tästä syystä ja ottaen huomioon useimpien vaelluskalakantojen heikon tilan esityksestä tulee poistaa mahdollisuus antaa kaupallista kalastusta koskevia lievempiä rajoituksia vaelluskalojen kalastuksessa.
3. Syönnösalueiden rajaaminen vaelluskalavesistöjen määritelmän ulkopuolelle vähentää entisestään mahdollisuuksia säädellä vaelluskaloihin kohdistuvaa kalastusta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi järvitaimenista pääosa kalastetaan alamittaisina syönnösalueilla ja kalastuksen säätelyn tarve on suurin näillä alueilla.
Pykälän 64 mukaista vaelluskalavesistöjen määritelmää tulee muuttaa niin, että vaelluskalojen syönnösalueet sisältyvät määritelmään.
Lisäksi vaelluskalojen kalastuksen säätelyn parantamiseksi tulisi pykälässä 34 edellyttää, että kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma edistää aluetta koskevien valtakunnallisten kalavarojen hoitosuunnitelmien toteuttamista. Valtaosa olemassa olevista ja suunnitelluista hoitosuunnitelmista käsittelee nimenomaan vaelluskaloja.
Myös lakiesityksen määritelmää kalakannasta (4 §) tulee muuttaa, sillä sitä ei voi soveltaa vaelluskaloihin, kuten lohi tai taimen, joiden kannat määräytyvät lisääntymisjokien perusteella. Toisin kuin perusteluissa väitetään, esitys ei poista sekakantakalastuksen säätelyn ongelmia.
Kalakannan määritelmää tulee muuttaa niin, että sillä tarkoitetaan samaan lajiin kuuluvien ja keskenään lisääntyvien kalayksilöiden joukkoa.
Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueen määrittely (4 §, 4) ei suinkaan helpota, vaan vaikeuttaa yleiskalastusoikeuksien lainmukaista käyttöä ja johtaa tahattomiin kalastusrikkomuksiin. Kriteerien voi tulkita tarkoittavan lähes kaikkia jokialueita; pääsääntöisesti vesi kaikissa joissa virtaa ainakin osan vuotta silmin nähden alaspäin ja ylävesi on alavettä korkeammalla.
Käytännössä se johtaa kohtuuttoman laajaan yleiskalastusoikeuksien rajoittamiseen (7 §) valtaosalla joistamme, jotka saattavat paikoin olla tärkeitä tai jopa ainoita lähikalastuspaikkoja ja joissa kalastus tosiasiallisesti keskittyy elinvoimaisiin kalakantoihin.
Tästä syystä laissa on määrättävä, että alueellinen kalastusviranomainen määrittää koski- ja virta-alueiden rajat (64 §) ja että rajojen merkinnästä maastoon vastaa kalastusoikeuden haltija asetuksessa määriteltävällä tavalla
Nahkiaisen sisällyttäminen vaelluskalamääritelmään tekee esimerkiksi lähes kaikista mereen laskevista joista vaelluskalavesistöjä, joiden koski- ja virta-alueilla yleiskalastusoikeuksien (onginta, pilkintä ja viehekalastus) käyttö olisi kiellettyä. Kielto on kuitenkin tarpeen vain lohi- ja siikapitoisissa vaelluskalavesistöissä.
Tästä syystä lakiesityksen 7 § (Yleiskalastusoikeudet) tulee muuttaa seuraavasti:
…Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut oikeudet eivät koske lohi- ja siikapitoisten vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita…
Kalaväylä
Kalaväylän määrittely (67 §) koskemaan vain kolmannesta joen, salmen tai kapeikon leveydestä sen syvimmällä kohdalla ei riitä turvaamaan kalojen esteetöntä vaellusta. Vaelluskalat käyttävät yleensä koko kulkukelpoista väylää.
Kalaväyläksi erityisesti jokisuissa tulee määrittää vaelluskalojen kannalta kulkukelpoinen alue kokonaisuudessaan.
Kalaväylän esitetään ulottuvan niin kauaksi selkäveteen, että kalan kulku on turvattu. Säädös on tältä osin epämääräinen eikä takaa kalan esteetöntä vaellusta.
Kalaväylän ulottumisen selkäveteen määrittelee päätöksellään alueellinen kalastusviranomainen.
Vaelluskalojen kulun turvaamisen periaatteet määritellään lakiesityksen 63 §:ssä (Yleinen kalan kulun turvaaminen). Pykälän muotoilu ei edellytä kalastusjärjestelyiltä tai kalastuksen harjoittamiselta aktiivisia toimia kalan kulun turvaamiseksi.
Tästä syystä pykälän 1 momentti tulee muuttaa muotoon: Kalastusta tulee harjoittaa niin, että turvataan kalan pääsy…
Kalastaminen purossa
Esitys sallisi katiskalla kalastamisen (70 §) purossa. Nykyaikaisella katiskalla kalan kulku voitaisiin käytännössä estää.
Katiskan salliminen pykälän tarkoittamassa kalastuksessa tulee kieltää tai mahdollisesti sallittavan katiskan ominaisuudet (ulottuvuudet) on määriteltävä esim. asetuksessa.
KALASTUKSEN OHJAUS JA RAJOITTAMINEN
SVK kannattaa esitystä siirtää kalastuksen ohjauksessa toimivaltaa kalastusalueilta alueelliselle kalastusviranomaiselle.
Uudistettavasta laissa toimivalta on siirrettävä viranomaiselle perustuslaista johtuen, mutta siirto on tarpeellinen myös, koska
– suuri osa nykyisistä kalastusalueista ei ole kyennyt 30 vuoden toimintansa aikana tekemään tarpeellisia kalastusta ohjaavia päätöksiä ja siltä osin kuin päätöksiä on tehty,
– kalastusalueiden säätelypäätökset poikkeavat merkittävästi toisistaan, vaikeuttavat päätösten noudattamista ja saattavat olla ristiriidassa keskenään; ongelma on kärjistynyt vaelluskalojen kalastuksen säätelyssä, mutta tilanne on huono myös arvokkaiden talouskalojen, kuten kuhan säätelyssä (ks. liite 1.).
Verkkojen enimmäismäärä vapaa-ajankalastuksessa (49 §) esitetään rajoitettavaksi kahdeksaan verkkoon, eli enintään 240 metriä pyynti- tai venekuntaa kohden. Enimmäismäärä saattaa jossain määrin vähentää vapaa-ajankalastuksessa käytettäviä verkkomääriä, mutta ei ole riittävän pieni verkkokalastuspaineen vähentämiseksi, joka on RKTL:n mukaan keskeisin toimenpide esimerkiksi vaeltavien järvi- ja meritaimenkantojen pelastamiseksi.
Tästä syystä vapaa-ajankalastajan käyttämien verkkojen määrä saisi olla enintään neljä verkkoa, joiden yhteenlaskettu pituus saa olla enintään 120 metriä.
Joustavan, alueelliset olosuhteet huomioon ottavan kalastuksensäätelyn takaamiseksi pykälään tulisi tehdä lisäys, jonka mukaan: Alueellinen kalastusviranomainen (ELY -keskus) voi perustellusta syystä sallia suurempien verkkomäärien käytön tai rajoittaa niiden määrää.
Perusteltuja syitä voisivat olla alhainen/korkea kalastuspaine, kalaveden tuottavuus tai tietyn kalalajien sesonkiluonteinen pyynti.
Häiriön välttämiseksi (50 §) ei lakiesityksen mukaan saa harjoittaa yleiskalastusoikeuksiin perustuvaa ongintaa pilkintää tai viehekalastusta 50 metriä lähempänä kaupalliseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä. Esitys vaarantaa vapaa-ajankalastajan oikeusturvan, sisällä kalastajalla ei ole oikeutta tai mahdollisuuksia selvittää, onko kyseessä ammattikalastukseen tarkoitettu pyydys. Yleiskalastusoikeuksien käyttö on lakiesityksessä tarkasti säädeltyä ja niiden käyttöä voidaan rajoittaa lakiesityksen 54 §:n mukaan myös kaupallisen kalastajan hakemuksesta. Siksi 50 metrin etäisyyssääntö kaupallisiin pyydyksiin on sekä toimimaton että tarpeeton.
SVK esittää, että lakiesityksen 50 §:n 1. momentin viimeinen lause poistetaan.
Kalojen pyyntimitat tulee asettaa aina, mikäli se on tarpeen kalavarojen kestävän tuoton, heikentyneiden kantojen tai kalalajien luontaisen elinkierron turvaamiseksi. Ylimmän kalastusviranomaisen haluttomuus toimia johti siihen, että esimerkiksi uhanalaisten järvi- ja meritaimenen ja järvilohen alamittojen korotus vei kolmekymmentä vuotta, vaikka riittävät tiedot tarvittavista alamitoista olivat käytettävissä ja eri tahot vaativat toimia koko nykyisen kalastuslain voimassaolon ajan.
Tästä syystä ainakin uhanalaisten ja muiden taloudellisesti merkittävimpien kalalajien pyyntimitat, mikäli se on tarpeen kalavarojen kestävän tuoton, heikentyneiden kantojen tai kalalajien luontaisen elinkierron turvaamiseksi, tulee kirjoittaa suoraan lakiin.
Mikäli pyyntimittojen määrääminen jätetään kuitenkin asetuksen varaan, 56 § tulee tehdä seuraava muutos: Kalalajeille tai -kannoille voidaan tulee säätää alin ja/tai ylin pyyntimitta, mikäli se on tarpeen kalavarojen kestävän tuoton, heikentyneiden kantojen tai kalalajien luontaisen elinkierron turvaamiseksi.
Kalastuksen asetuksenantovaltuutus (52 §) ja ELY -keskuksen toimivalta rajoittaa kalastusta (53 §) edellyttävät, että kalalajin tai -kannan elinvoimaisuus tai tuotto on heikentynyt tai vaarassa heikentyä tai kyseessä on kalastus lisääntymisen kannalta keskeisellä alueella. Kaikissa näissä tilanteissa on kyse kalakantaan kohdistuvan uhan torjumisesta ja siksi säädösten tulisi olla viranomaisia velvoittavia. Kokemukset nykyisen kalastuslain laajojen valtuuksien käytöstä ovat osoittaneet, että ylin kalastusviranomainen on ollut sangen haluton käyttämään valtuuksiaan, vaikka kalakantojen ja kalastuksen järjestäminen olisi sitä vaatinut.
Tästä syystä 52 § ja 53 § tulee muuttaa niin, että ne edellyttävät kalastusviranomaiselta toimia, mikäli mainitut asetuksenantovaltuuden tai toimivallan edellytykset täyttyvät.
KALAKANTOJEN HOITO
Kalakantojen hoidon periaatteet tulee kirjata lakiin samalla tavoin, kuin lakiesityksessä on kirjattu vaelluskalojen kulun turvaamisen (63 §) periaatteet. Tästä syystä pykälän 73 otsikko tulee muuttaa ja siihen tulee lisätä 1 momentiksi:
73 § Kalakantojen hoito (ei siis Kielletyt istutukset)
Kalakantojen hoidossa tulee ensisijaisesti pyrkiä kalalajin tai -kannan luonnonlisääntymisen turvaamiseen säätelemällä kalastusta, hoitamalla lisääntymisympäristöjä ja poistamalla vaellusesteitä. Kalakantoja voidaan tukea palautus- ja tuki-istutuksilla. Istutuksiin tarvitaan aina alueellisen kalastusviranomaisen lupa.
KALATALOUDEN EDISTÄMINEN JA RAHOITUS
Onginnasta ja pilkinnästä maksettavat omistajakorvaukset muuttuivat perusteettomiksi vuoden 1996 kalastuslain muutoksessa, jolloin niistä tehtiin jokamiesoikeuksia. Silti onginnasta ja pilkinnästä on maksettu vuosittain noin miljoona euroa korvauksia kalastusoikeuden haltijoille. Lakiesityksen yleisperustelujen mukaan omistajakorvauksia maksettaisiin korvauksena yleiskalastusoikeuden mukaisesta viehekalastuksesta, mutta ”korvaustason määrittämisessä otettaisiin huomioon myös nykyisin maksettavat korvaukset viehekalastuksesta, onginnasta ja pilkinnästä,…”.
SVK:n mielestä onginnan ja pilkinnän perusteettomien omistajakorvausten maksaminen tulee lopettaa ja siksi lain yleisperusteluista tulee poistaa maininta nykyisten onginta- ja pilkintäkorvausten huomioon ottamisesta korvaustasoa määritettäessä ja lakiesityksen 82 § 1 momentin kohtaa 4 tulee muuttaa muotoon :
4) kalavesien käytöstä yleiskalastusoikeuden mukaiseen viehekalastukseen sekä …
Kalastonhoitomaksuvaroja tultaisiin esityksen (82 §) mukaan käyttämään myös kaupallisten kalastajien neuvontaan. SVK:n mielestä vapaa-ajankalastajilta kerättävä veroluonteinen maksu on tarkoitettu vapaa-ajankalastuksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen ja kalastusharrastuksen edistämiseen eikä sillä voi tukea elinkeinokalastusta.
SVK esittää, että lakiesityksen perusteluissa (82 § Maksuvarojen käyttö) kalatalousalan neuvontapalveluiksi määritellään vapaa-ajankalastajien ja kalastusoikeuden haltijoiden neuvontapalvelut.
KAUPALLINEN KALASTUS
Lakiesityksen mukaan (91 § Saaliin ensimyynti) vapaa-ajankalastajat voisivat myydä vähäisiä saaliita (100 kg kalaa vuodessa) suoraan lopulliselle kuluttajalle. Tämä vaikeuttaisi valvontaa ja olisi omiaan edistämään harmaan talouden lisääntymistä. Järkevänä kalakantojen käytön ja hoidon kannalta ei voi myöskään pitää sitä, että sallimalla pykälän mukainen ensimyynti rohkaistaan vapaa-ajankalastajia pyytämään kalaa myyntitarkoituksessa ja yli oman tarpeensa.
SVK pitää sen sijaan tarpeellisena, että erilaisten kylätapahtumien ja kalastuskilpailujen yhteydessä jatkossakin sallitaan saaliin myynti joko suoraan lopulliselle kuluttajalle tai jälleenmyyntiä ja jalostusta varten.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittää, että 91 §:ä ja sen perusteluja muutetaan niin, että
– vapaa-ajankalastajien sisävesiltä kalastaman saaliin myynti on kielletty, mutta
– saaliin myynti on sallittu yleishyödyllisten yhteisöjen järjestämissä tilaisuuksissa joko suoraan lopulliselle kuluttajalle tai jälleenmyyntiä ja jalostusta varten.