Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kalastuslain 88§:n muuttamisesta, 21.10.2013
Hallituksen esityksessä ehdotetaan kalastuslain 88 §:n muuttamista niin, että kalenterivuodelta perittävää kalastuksenhoitomaksua korotetaan 22 eurosta 24 euroon ja viehekalastusmaksua 29 eurosta 31 euroon.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittää lausuntonaan esityksestä seuraavaa:
Kalastuksenhoitomaksun joutuvat maksamaan kalastuksen harrastajat, poikkeuksena nuoret alle 18 -vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet kalastajat sekä maksuttomiin jokamiesoikeuksiin luettavien pilkinnän ja onginnan harrastajat. Maksu on veroluontoinen eikä anna maksajalleen lupaa kalastukseen.
Viehekalastusmaksun maksajalla on oikeus kalastaa yhdellä vieheellä ja painovieheellä maksun tarkoittamassa läänissä lukuun ottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- virtapaikkoja sekä niitä alueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty.
Kalastuslain 88 § 3 momentissa todetaan, että maa- ja metsätalousministeriö perii tässä pykälässä tarkoitetut maksut elinkustannusindeksin nousua vastaavasti tarkistettuina. Tarkistus tehdään kahden euron tarkkuudella.
Esityksen perusteluissa todetaan, että elinkustannusindeksin nousua vastaava korotustarve kalastuksenhoitomaksussa on 1,7 euroa ja viehekalastusmaksussa 2,2 euroa.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö pitää tehtyä esitystä kalastuslain perusteella viehekalastusmaksun osalta perusteltuna. Kalastuksenhoitomaksun osalta indeksin nousua vastaava korotustarve ei ylitä kalastuslain 88 §:n 3 momentin mukaista täyttä kahta euroa.
Ohjetta tai päätöstä siitä, koska vuosittain ennen seuraavaa budjettivuotta tarkistetaan kalastuslain 88 §:n mukainen indeksiehdon mahdollinen toteutuminen, ei tiettävästi ole vieläkään annettu.
Riittävän ajoissa tehty tarkistus tai siitä annettava ennakkoilmoitus antaisi mm. vapaa-ajankalastajien neuvonnalle paremmat mahdollisuudet huomioida muutokset omassa tiedotuksessaan, jonka esitemateriaaleista suuri osa painetaan jo jakeluvuotta edeltävän kesän ja syksyn aikana.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö toivoo,
että maa- ja metsätalousvaliokunta lausuman muodossa kiinnittää valtioneuvoston huomiota siihen, että indeksikorotusten mahdollisesta tarkistamisesta.