Lausunto hallituksen esityksestä kalastuslain 8 §:n 1 momentin muuttamisesta, 4.6.2009
Suomen
Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) tutustuttuaan hallituksen
esitykseen kalastuslain 8 § 1 momentin muuttamisesta esittää
lausuntonaan seuraavaa:
Esityksessä
ehdotetaan kalastuslakia muutettavaksi niin, että osanottajamääriltään
vähäiset järjestetyt tilaisuudet eivät jatkossa vaatisi onginta-,
pilkintä- ja viehekalastuskilpailujen tapaan kalastusoikeuden haltijan
lupaa. Muutos antaisi kalastusmatkailuyrittäjille oikeuden järjestää
yleiskalastusoikeuksien perusteella ohjattuja ja opastettuja
kalastusretkiä.
Suomen
Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö pitää esitystä hyvin perusteltuna
ja kannattaa sen saattamista voimaan mahdollisimman pian.
Opastettuja
kalastusretkiä käyttävät yritysasiakkaiden lisäksi yhä useammin
tavalliset kansalaiset, joille kalastusoppaan ohjauksessa saattaa
avautua aivan uusi ja kiinnostava harrastusmahdollisuus. Ohjatuista
kalastusretkistä hyötyvät myös lapset ja nuoret sekä sellaiset
väestöryhmät, joilta liikunnalliset tai muut syyt estävät kalavesille
pääsyyn. Näin esitetty lakimuutos ylläpitää kalastusta kaikkien
suomalaisten suosittuna luontoharrastuksena.
Kalakantojen
kannalta esitetyllä muutoksella ei ole haitallisia vaikutuksia.
Yleiskalastusoikeuksien tarkoittama kalastus (onginta, pilkintä ja
viehekalastus yhdellä vieheellä) on kestävän käytön mukaista eikä
tutkitusti vaaranna kalakantoja tai rasita niitä kohtuuttomasti.
Koulutetut
kalastusoppaat huolehtivat siitä, että asiakkaiden kalastamat
kalakannat pysyvät hyvinä myös tulevaisuudessa ja takaavat näin
ammatinharjoittamisen edellytykset.
Mitä
tulee ongintaan ja pilkintään, jo nyt monet valistuneet
kalastusoikeuden haltijat näkevät kalastusmuotojen vaikutukset
kalakantoihin hyödyllisinä ja myöntävät luvat kalastuskilpailujen
järjestämiseen maksutta.
Vapaa-ajankalastuksen
ja kalastusmatkailun merkitys maaseudun ja saaristoalueiden
elinvoimaisuudelle on suuri ja kasvaa yhä kaupungistumisen ja
vapaa-ajan lisääntymisen myötä. Vesillä ja rannoilla liikkuvat
kalastuksen harrastajat käyttävät monipuolisesti myös muita alueiden
palveluja ja lisäävät taloudellista toimeliaisuutta.
Lakimuutos
vähentää niitä ongelmia, joita on syntynyt esimerkiksi
mökkikyläyrittäjien tarjotessa palveluja, joihin on kuulunut yrittäjän
asiakkaansa puolesta maksama viehekalastusmaksu. Lakimuutoksen jälkeen
yrittäjillä on paremmat mahdollisuudet tarjota kalastusmahdollisuuksia
esim. ulkomaisille asiakkaille.
Esityksen
perusteluissa on kiinnitetty huomiota siihen, että toisin kuin
esimerkiksi metsästyslaissa, kalastuslaissa ei ole säännöstä, joka
estäisi kalastuksen häirinnän.
Suomen
Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on samaa mieltä esityksen kanssa
siitä, että häirintäasia tulee ottaa esille omana asiakokonaisuutenaan
kalastuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä.