Kalastajan etiketti

Kalastajan etiketti

Suomen Vapaa-ajankalastajat on julkaissut Kalastajan etiketin vapaa-ajankalastuksen yhteisiksi pelisäännöiksi. Kalastajan etiketti on ohjeistus, jossa määritellään esimerkilliset ja vastuulliset toimintatavat kalastuksen harrastamisessa.
Kalastajan etiketti ohjaa osaltaan SVK:n toimintaa, ota se myös omaksi kalastusharrastuksen ohjenuoraksi. Noudattamalla Kalastajan etikettiä säästyt turhilta hankaluuksilta ja pysyt turvallisilla vesillä.

Mihin etiketti perustuu

Mistä etiketti koostuu

1. Noudatamme sääntöjä ja hyviä käytänteitä.
2. Kohtelemme kaloja hyvin.
3. Itse kalastettu kala on terveellistä lähiruokaa ympäri vuoden.
4. Pidämme huolta kalavesistä ja ympäristöstä.
5. Pidämme huolta kalastusharrastuksesta.
– Pääotsikot jakautuvat alaotsikoihin ja niitä havainnollistaviin esimerkkeihin.
– Linkkien kautta saat lisätietoa kustakin aiheesta.