Seurojen mallisäännöt
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 14.3.2023 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille.
Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä sähköisen palvelun kautta alennetulla hinnalla.
Alennettu hinta edellyttää, että ilmoituksen yhteydessä mainitaan diaarinumero 2023/756129Y.
Miksi rekisteröityä?
Aatteellinen yhdistys voi toimia rekisteröitynä tai rekisteröimättömänä.
Rekisteröidyt yhdistykset ovat oikeuskelpoisia. Ne voivat omistaa omaisuutta, tehdä sopimuksia, laatia tarvittaessa erilaisia anomuksia ja hakemuksia. Rekisteröidyn yhdistyksen jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti yhdistyksen velvoitteista.
Rekisteröimätön yhdistys ei ole oikeuskelpoinen, se ei voi hankkia nimiinsä omaisuutta, eikä voi olla toisen yhdistyksen jäsenenä. Sen perustaminen ja toiminta on vapaamuotoista, eikä hallitus voi toimia yhdistyksen puolesta sen muita jäseniä sitovasti. Rekisteröimättömän yhdistyksen toiminnasta vastuun kantavat ne henkilöt, jotka ovat osallistuneet vastuun aiheuttavaan toimintaan.
Ennakkotarkastettuja sääntöjä kannattaa käyttää myös perustettaessa uutta seuraa. Tällöin tulee täyttää perustamisilmoitus, joka voidaan tulostaa PRH:n sivuilta osoitteesta http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/perustaminen.html.
1 § YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Yhdistyksen nimi on ____________________________ ry.
Yhdistyksen kotipaikka on ________________________.
Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan seuraksi.
Seuran virallinen kieli on suomi.
Seura on Suomen Vapaa‐ajankalastajien Keskusjärjestö ry:n, Finlands Fritidsfiskares Centralaorganisation rf:n asianomaisen
vapaa‐ajankalastajapiirin jäsen.
2 § TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
Seuran tarkoituksena on
‐ yhdistää toiminta‐alueensa vapaa‐ajankalastajat ja muita kalavesien hoitoa ja kalastuskulttuuria edistävät henkilöt ja toimia yhdyssiteenä heidän ja vapaa‐ajankalastajapiirin välillä,
‐ kehittää vapaa‐ajankalastusta ja kalavesien hoitoa sekä kalastuskulttuuria, ‐ edistää kalavesin liittyvää luonnon‐ ja ympäristönsuojelua, luonnon virkistys‐ ja moninaiskäyttöä ja luontoliikuntaa sekä
‐ huolehtia toiminta‐alueensa vapaa‐ajankalastajien ja ‐kalastuksen eduista.
Tarkoituksiensa toteuttamiseksi seura
‐ toimii yhteistyössä vapaa‐ajankalastajapiirin kanssa,
‐ edistää jäsentensä ja kaikkien vapaa‐ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia ja kalavesien hoitoa opastamalla ja neuvomalla,
‐ tekee vapaa‐ajankalastusta tunnetuksi niin nuorten kuin varttuneidenkin parissa järjestämällä kilpailuja, tapahtumia, tiedotus‐ ym. vastaavia tilaisuuksia ja julkaisemalla harrastukseen liittyvää materiaalia, ‐ perehdyttää jäseniään kalastus‐ ja ympäristönsuojelulainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä ja kestävän käytön mukaisen kalastuksen ja kalavesien hoidon järjestämisessä.
Toimintansa tukemiseksi ja kehittämiseksi seura voi
‐ ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja,
‐ toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä, ‐ omistaa, ylläpitää ja vuokrata toimintaa varten tarpeellisia kiinteistöjä, vesialueita sekä virkistyskalastus‐ ja retkeilyvälineitä jäsentensä käyttöön ja ‐ järjestää kalastus‐ ja retkeilytilaisuuksia.
3 § JÄSENET
Seuran varsinainen jäsen voi olla henkilö, joka on ilmoittanut haluavansa jäseneksi ja joka hyväksyy seuran tarkoituksen ja säännöt.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta seuran hallitus.
Kannattavaksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisiä henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka haluavat tukea seuran tarkoitusta ja toimintaa.
Seuralla voi olla kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen. Kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi voi seuran kokous hallituksen esityksestä kutsua henkilön, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut seuran toimintaa.
4 § JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen seurasta, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on seuraan liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään seurassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut seuraa tai ei enää täytä laissa tai seuran säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Ennen päätöksen tekoa hallituksen tulee varata asianomaiselle tilaisuus antaa selitys asiassa. Eroavan tai erotetun jäsenen on suoritettava eroamisvuoden jäsenmaksu, jos se on erääntynyt maksettavaksi ennen jäsensuhteen päättymistä.
Jäsenellä on oikeus viedä hallituksen erottamispäätös seuran kokouksen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun ilmoitus erottamisesta on jäsenelle lähetetty.
5 § LIITTYMIS‐ JA JÄSENMAKSU
Seuran varsinaiset jäsenet suorittavat liittymismaksun sekä vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää vuosikokous. Kannattavat jäsenet maksavat vuosittain vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun. Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen eri jäsenryhmille kuin myös kannattavana jäseninä oleville henkilöille ja yhteisöille. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksua.
6 § HALLITUS JA SEN TEHTÄVÄT
Seuran asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu seuran vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4 ‐ 8 muuta varsinaista jäsentä.
Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi on yksi vuosi.
Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimikausi alkaa välittömästi valinnan tapahduttua.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen tehtävänä on
‐ johtaa seuran toimintaa ja hoitaa ne asiat, jotka lain tai näiden sääntöjen perusteella kuuluvat hallitukselle,
‐ kutsua koolle seuran kokoukset, valmistella esiteltävät asiat ja toimeenpanna kokouksen päätökset,
‐ pitää jäsenluetteloa seuran jäsenistä ja toimittaa jäsenluettelo pyydettäessä keskusjärjestölle,
‐ ottaa ja vapauttaa seuran toiminnan hoitamista varten tarvittavat toimihenkilöt,
‐ suunnitella ja valmistella seuran toimintaa ja asettaa sitä varten tarpeellisia toimikuntia ja jaostoja, jotka toimivat hallituksen alaisuudessa ja
‐ hoitaa kaikki ne seuran tehtävät, joita ei näissä säännöissä ole erikseen määrätty seuran kokouksen hoidettavaksi.
7 § SEURAN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Seuran nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä. Hallitus voi määrätä jonkun henkilön kirjoittamaan seuran nimen yksin.
8 § TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Seuran tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille/toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajien/toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen varsinaista kokousta hallitukselle.
9 § SEURAN KOKOUKSET
Seuran vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä aikana helmi‐toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai seuran kokouksen niin päättäessä myös postitse, sähköpostitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Seuran kokouksissa jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Kannatusjäsenellä on kokouksessa puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
Kunniajäsenillä ja ‐puheenjohtajilla on oikeus osallistua kokoukseen ja käyttää puheoikeutta, mutta ei äänioikeutta.
Seuran kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10 § SEURAN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Hallituksen on kutsuttava seuran kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä, sähköpostitse tai seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
11 § VARSINAISET KOKOUKSET
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja
tilintarkastajien/toiminnantarkastajien lausunto
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo‐ ja menoarvio sekä liittymis‐ ja jäsenmaksujen suuruus
- valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet sääntöjen 6 §:n mukaan sekä edustajat vapaa‐ajankalastajapiirin kokouksiin
- valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja heille varatilintarkastajat/varatoiminnantarkastajaa
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, joita varten kokous on kutsuttu koolle.
12 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA SEURAN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai seuran purkamisesta.
Sääntömuutoksista on ilmoitettava keskusjärjestölle ja
vapaa‐ajankalastajapiirille.
Seuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Seuran tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
13 §
Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan seuran toiminnassa voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.