Fongaus eli kalabongaus
Fongauksessa yritetään kalastaa mahdollisimman monta eri kalalajia. Fongauksesta käytetään usein nimitystä kalabongaus tai lajikalastus. Tässä kalastuksen suuntauksessa kaiken kokoiset kalat ovat yhtä arvokkaita. Suuresta hauesta ja pienestä kiiskestä saa siis kummastakin yhden lajipisteen. Fongarit laskevat fongauksiaan vuositasolla vuosipisteinä sekä koko fongaushistoriansa ajalta. Jälkimmäistä kutsutaan nimellä elämänpisteet.
Kalojen fongaaminen on mielenkiintoista ja jännittävää. Samalla opit paljon uusia asioita kaloista ja kalapaikoista sekä todennäköisesti tutustut muihin fongareihin.
Miten aloitan lajikalastuksen?
Fongauksen aloittaminen on helppoa, koska sitä voivat harrastaa kaikenikäiset kalastusvälineistä riippumatta. Usein tehokkain ja helpoin tapa kerätä lajeja on onginta. Fongaukseen on kehitetty oma kalastusmuoto nimeltään lirkkiminen. Se tarkoittaa pienten kalojen täsmäongintaa lyhyen vavan siiman, koukun ja syötin avulla. Lirkkimistä harrastetaan pääsääntöisesti pimeällä otsalampun valossa ja rantavedessä kahlaten. Kalapisteitä voi kerätä myös vaikkapa pilkkimällä, virvelöimällä tai perhokalastamalla.
Ikinä ei tiedä, vaikka koukkuun nappaisi aivan uusi kalalaji. Saat myös pisteen sellaisista kalalajeista, jotka olet jo aikaisemmin kalastanut. Ensimmäiset ongella saadut ahvenet ja särjet kartuttavat siis lajipistelistaa heti kahdella pistetä. Jokaisesta uudesta kalalajista saa aina uuden pisteen ja kavereiden kanssa onkin hauska vertailla kenen pistetilille on kertynyt eniten kalalajeja joko elämän, vuoden tai vaikkapa viikon aikana.
Alla olevalla videolla kalastetaan lirkkimällä.
Kuinka tunnistan kalalajin?
Suomesta löytyy lähes 80 kalalajia, joten eri lajit eivät heti lopu kesken. Kalalajien tunnistus on fongauksessa tärkeää ja voitkin itse tutustua eri kalalajeihin kalalajiesittelyjen avulla tai kysyä kokeneemmalta kalastajalta kalan tunnistusapua. Joskus kalalajit voivat olla hyvinkin samannäköisiä keskenään ja jos haluat varmuudella tietää mistä kalasta on kyse, niin kannattaakin lähettää kuva kalasta kalantunnistuspalveluumme kalaklinikkaan.
Ilmoita saaliisi Kalarekisteriin
SVK:n jäsennumeron omaavana (seuran jäsen tai SVK:n henkilöjäsen) voit lisätä saaliisi fongauslistoille, jotka näkyvät alla.
Rekisteröidy ensin sivujen käyttäjäksi ja kirjaudu sitten sivuille sisään. Vain kirjautuneena ilmoitetut kalat näkyvät listoilla. Täältä löydät ohjeet rekisteröitymiseen ja kirjautumiseen.
Kalat ilmoitetaan Kalarekisterissä
Fongauslistalle hyväksytään vain vapavälinein saatuja kaloja. Kalan tulee olla tarttunut niin, että se on suusta kiinni ja oma-aloitteisesti ottanut syötin.
Kaloja voi ilmoittaa koko SVK:n olemassaoloajalta, eli vuodesta 2000 alkaen.
ELÄMÄNPISTEET
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Pauli Varsila (lahna, suutari, taimen (järvitaimen), harjus, turpa, sulkava, särki, kuore, karppi, piikkimonni, ruutana, sorva, kuha, seipi, ahven, toutain, säyne, vimpa, pasuri, ankerias, hauki) | 21 |
Juha Ojaharju (kiiski, karppi, turpa, kuore, sulkava, toutain, ahven, piikkimonni, vimpa, särki, kuha, lahna, sorva, säyne, seipi, pasuri, suutari, hauki, ruutana) | 19 |
Olavi Kujanen (siika, ruutana, toutain, kuore, lahna, turpa, pasuri, sorva, ahven, piikkimonni, särki, karppi, kuha, säyne, vimpa, hauki, suutari, harjus) | 18 |
Juuso Triipponen (karppi, lahna, pasuri, särki, ruutana, vimpa, toutain, ahven, kuha, törö, siika, kuore, made, harjus, suutari, seipi) | 16 |
Jukka Kotola (kiiski, sulkava, kuore, piikkimonni, pasuri, turpa, seipi, ruutana, ahven, sorva, säyne, hauki, lahna) | 13 |
Timi Laitinen (toutain, lahna, sulkava, kuore, suutari, pasuri, piikkimonni, turpa, ruutana, sorva, seipi, säyne, ahven) | 13 |
Kari Harjunpää (säyne, lahna, seipi, pasuri, ahven, suutari, särki, turpa, sorva, ruutana, hauki, taimen (meritaimen)) | 12 |
Henri Lillman (ruutana, seipi, sorva, turpa, kiiski, kuore, sulkava, pasuri, vimpa, suutari, lahna) | 11 |
Jani Hakkarainen (pasuri, ahven, turpa, vimpa, hopearuutana, ruutana, sulkava, hauki, särki, säyne, harjus) | 11 |
Mauri Jylkkä (ruutana, suutari, sorva, särki, pasuri, ahven, säyne, kuha) | 8 |
Tuukka Tissari (ruutana, pasuri, suutari, sorva, särki, hauki, säyne) | 7 |
Eetu Hirvonen (ruutana, suutari, pasuri, särki, vimpa, hauki) | 6 |
Tomi Valkamaa (suutari, säyne, sorva, hopearuutana, ahven) | 5 |
Markus Pitkänen (ahven, harjus, hauki, lahna) | 4 |
Juho Kuoppala (pasuri, suutari, särki, hauki) | 4 |
Jari Salmi (ahven, hauki, pasuri, sorva) | 4 |
Jarmo Leiniö (ruutana, suutari, ahven, siika) | 4 |
Mikko Hirvanen (ahven, hauki, kuha, siika) | 4 |
Niko Vehviläinen (sorva, harjus, ruutana, kuore) | 4 |
Jesse Haaraoja (karppi, turpa, suutari) | 3 |
Jari Kettukangas (hauki, ahven) | 2 |
Markku Tuuttila (säyne, kiiski) | 2 |
Mikael Yritys (ahven, harjus) | 2 |
Aapo Väänänen (hauki) | 1 |
Sofie Sällinen (säyne) | 1 |
Juho Haatanen (ahven) | 1 |
Olli Salonen (ruutana) | 1 |
Pasi Kamula (made) | 1 |
Lassi Haverinen (hauki) | 1 |
Olli Saari (ahven) | 1 |
Esko Sorvari (särki) | 1 |
Teemu Haikonen (ahven) | 1 |
Mikko Rukko (ahven) | 1 |
Janne Antila (siika) | 1 |
Tuomas Nieminen (hauki) | 1 |
Teemu Lindström (ahven) | 1 |
Mikko Laine (ahven) | 1 |
Matti Ojala (siika) | 1 |
Mikko Nieminen (suutari) | 1 |
Kuusela Osku (ruutana) | 1 |
Jukka Manner (kuha) | 1 |
Pyry Pekka Valtteri Pihlasvaara (ahven) | 1 |
Polina Bryzgunova (suutari) | 1 |
Kimmo Isokoski (mustatäplätokko) | 1 |
Juuso Piiroinen (pasuri) | 1 |
Jesse Kaartinen (ruutana) | 1 |
Jenna Sjögren (salakka) | 1 |
Marko Kalevi Puranen (kuha) | 1 |
VUOSIPISTEET 2024
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Juuso Triipponen (karppi, lahna, pasuri, särki, ruutana, vimpa, toutain, ahven) | 8 |
Eetu Hirvonen (suutari, ruutana, pasuri, särki, vimpa, hauki) | 6 |
Pauli Varsila (lahna, suutari, taimen (järvitaimen), harjus, turpa) | 5 |
Niko Vehviläinen (sorva, harjus, ruutana, kuore) | 4 |
Olavi Kujanen (siika, ruutana, toutain, kuore) | 4 |
Juho Kuoppala (pasuri, suutari, särki, hauki) | 4 |
Tomi Valkamaa (suutari, säyne, sorva) | 3 |
Mauri Jylkkä (ruutana, suutari, sorva) | 3 |
Jukka Kotola (kiiski, sulkava) | 2 |
Mikko Hirvanen (ahven, hauki) | 2 |
Jarmo Leiniö (ruutana, suutari) | 2 |
Juha Ojaharju (kiiski) | 1 |
Olli Salonen (ruutana) | 1 |
Teemu Haikonen (ahven) | 1 |
Jari Salmi (ahven) | 1 |
VUOSIPISTEET 2023
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Juuso Triipponen (kuha, karppi, lahna, ruutana, särki, pasuri, toutain, törö, vimpa, siika, kuore, made) | 12 |
Henri Lillman (ruutana, seipi, sorva, turpa, kiiski, kuore) | 6 |
Timi Laitinen (toutain, lahna, sulkava, kuore) | 4 |
Mauri Jylkkä (suutari, särki, sorva, pasuri) | 4 |
Juha Ojaharju (karppi, turpa, kuore) | 3 |
Jarmo Leiniö (suutari, ruutana, ahven) | 3 |
Jani Hakkarainen (pasuri, ahven, turpa) | 3 |
Tomi Valkamaa (sorva, hopearuutana, säyne) | 3 |
Pauli Varsila (sulkava, särki, kuore) | 3 |
Mikko Hirvanen (kuha, siika, ahven) | 3 |
Jari Salmi (ahven, hauki) | 2 |
Olavi Kujanen (toutain) | 1 |
Jenna Sjögren (salakka) | 1 |
Jesse Kaartinen (ruutana) | 1 |
Mikko Nieminen (suutari) | 1 |
Mikko Laine (ahven) | 1 |
Aapo Väänänen (hauki) | 1 |
Mikael Yritys (ahven) | 1 |
Jukka Kotola (kuore) | 1 |
VUOSIPISTEET 2022
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Pauli Varsila (lahna, karppi, piikkimonni, ruutana, suutari, sorva, kuha, seipi, ahven) | 9 |
Timi Laitinen (suutari, pasuri, piikkimonni, turpa, ruutana, sorva, seipi, säyne, ahven) | 9 |
Juuso Triipponen (särki, harjus, pasuri, ruutana, suutari, seipi, ahven) | 7 |
Olavi Kujanen (lahna, turpa, pasuri, sorva, ahven) | 5 |
mauri jylkkä (särki, suutari, pasuri, sorva) | 4 |
Markus Pitkänen (ahven, harjus, hauki) | 3 |
Tomi Valkamaa (säyne, sorva, ahven) | 3 |
Juha Ojaharju (sulkava, toutain, ahven) | 3 |
Jarmo Leiniö (siika, suutari) | 2 |
Mikko Hirvanen (ahven, kuha) | 2 |
Jesse Haaraoja (karppi) | 1 |
Juuso Piiroinen (pasuri) | 1 |
Kimmo Isokoski (mustatäplätokko) | 1 |
Polina Bryzgunova (suutari) | 1 |
VUOSIPISTEET 2021
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Henri Lillman (sulkava, pasuri, sorva, vimpa, seipi, turpa) | 6 |
Olavi Kujanen (piikkimonni, särki, karppi, kuha, säyne) | 5 |
Jari Salmi (hauki, ahven, pasuri, sorva) | 4 |
Jukka Kotola (piikkimonni, pasuri, turpa, seipi) | 4 |
Pauli Varsila (turpa, toutain, säyne, kuha) | 4 |
mauri jylkkä (särki, suutari, sorva) | 3 |
Juha Ojaharju (piikkimonni, karppi, vimpa) | 3 |
Jarmo Leiniö (ahven, ruutana, suutari) | 3 |
Jukka Manner (kuha) | 1 |
Kuusela Osku (ruutana) | 1 |
Kari Harjunpää (säyne) | 1 |
Polina Bryzgunova (suutari) | 1 |
Mikko Hirvanen (kuha) | 1 |
Jesse Haaraoja (turpa) | 1 |
Matti Ojala (siika) | 1 |
VUOSIPISTEET 2020
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Jukka Kotola (ruutana, ahven, turpa, sorva, säyne) | 5 |
mauri jylkkä (särki, ahven, suutari, pasuri, sorva) | 5 |
Henri Lillman (suutari, pasuri, vimpa, turpa) | 4 |
Pauli Varsila (lahna, karppi, vimpa) | 3 |
Juha Ojaharju (särki, kuha) | 2 |
Jarmo Leiniö (suutari, ahven) | 2 |
Teemu Lindström (ahven) | 1 |
Sofie Sällinen (säyne) | 1 |
Tuomas Nieminen (hauki) | 1 |
Olavi Kujanen (vimpa) | 1 |
Mikael Yritys (harjus) | 1 |
Janne Antila (siika) | 1 |
VUOSIPISTEET 2019
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Mauri Jylkkä (ahven, suutari, särki, säyne, pasuri, sorva) | 6 |
Tuukka Tissari (ruutana, pasuri, suutari, sorva) | 4 |
Kari Harjunpää (lahna, seipi, pasuri, ahven) | 4 |
Jukka Kotola (hauki, lahna, pasuri) | 3 |
Mikko Rukko (ahven) | 1 |
Jesse Haaraoja (suutari) | 1 |
Pauli Varsila (pasuri) | 1 |
Esko Sorvari (särki) | 1 |
VUOSIPISTEET 2018
Fongaaja | Pisteet |
---|---|
Mauri Jylkkä (säyne, ahven, pasuri, ruutana, sorva, suutari, särki) | 7 |
Olavi Kujanen (hauki, karppi, suutari, harjus, toutain) | 5 |
Kari Harjunpää (suutari, särki, turpa, pasuri, säyne) | 5 |
Tuukka Tissari (suutari, särki, hauki, pasuri, sorva) | 5 |
Pauli Varsila (suutari, ruutana, sorva) | 3 |
Olli Saari (ahven) | 1 |
Lassi Haverinen (hauki) | 1 |
Juha Ojaharju (lahna) | 1 |
Pasi Kamula (made) | 1 |